Hämmentävä huvila­retki

Kirjailija Eeva Åkerbladin tavaramerkkejä ovat kahden ensimmäisen teoksen perusteella taianomaiset ja nostalgiset miljööt. Esikoisteos Huolenpitoja vei vuoristokylpylään. Uusi romaani Amalia, Amalia! sijoittuu vanhaan, ränsistyneeseen pitsihuvilaan.

Huvilaa lähtee tutkimaan Erik, urallaan takkuisesti edennyt kuvaaja. Erikin on tarkoitus vain dokumentoida vanhoja huviloita arkistoon, mutta hän innostuu viimeisestä kohteestaan niin paljon, että päättää tehdä siitä dokumenttielokuvan.

Autiolta vaikuttava huvila paljastuu kolmen Amalian asuttamaksi runsaudensarveksi. Talo on täynnä vanhoja tavaroita, hajuvesiä, vaatteita, muistoja tallentavia vihkoja ja albumeita, koriste-esineitä ja aina vain uusia yllätyksiä. On sadonkorjuuaika, ja Amaliat säilövät kaikkea mahdollista kaikissa kuviteltavissa olevissa muodoissa.

Lisäjännitystä Erikin kuvauspäiviin tuo Amalioiden arvaamaton käytös. Rehevän miljöön ohella kiehtovinta romaanissa on, miten henkilöt vaikuttavat ja pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa. Syntyy ihmisten välisiä jännitteitä, jotka väliin purkautuvat ja kohoavat jälleen. Tunnelma on kummallinen. Åkerblad on kirjoittanut auki sellaista, mitä usein vain ajatellaan ja kohteliaisuudesta jätetään sanomatta ja näyttämättä.

Jos Åkerbladin tarkoitus on kokeilla, mitä tapahtuu viemällä lukija poikkeukselliseen miljööseen tapaamaan yllättäviä henkilöitä, hän on onnistunut aivan mainiosti. Mutta riittääkö tämä vahvaan kirjallisuuselämykseen? Kyllä, jos lukemalla tavoittelee hetken irtautumista arjesta.

Palkitsevimmat kaunokirjalliset elämykset kuitenkin antavat lukijalle jonkin oivalluksen, joka saa näkemään maailman uudessa valossa. Monesti jonkin pienen yksityiskohdankin valaiseminen riittää. Amalia, Amalia! -romaanin pienoismaailma ja tempoilevat tapahtumat kiehtovat, mutta valaiseva oivallus jää tulematta.

Lukemisen jälkeen jäin pikemminkin ihmettelemään, mitä juuri tapahtui.

Åkerbladin romaanissa on enemmän kuin yksinkertaisessa juoniviihteessä, mutta silti jotain puuttuu, jotta huvilamatkasta jäisi käteen muutakin kuin mielenkiintoinen idea, luonteikkaat henkilöhahmot ja jännittävä paikka. Onhan hämmentynyt häiriötila tosin kelvollinen lisä ja hämmennys omanlaisensa peili: Mitä pidämme normaalina, mitä poikkeavana? Tämä romaani tarjoaa enemmän kuvausta kuin vastauksia, vaikka jokainen Amalia ja Erik koettelevatkin normaaliuden ja hulluuden rajoja omalla tavallaan. 

Eeva Åkerblad: Amalia, Amalia! 256 sivua. S&S, 2026.