Arvio: A Delicate Truth

Le Carrén mestariteos, 50 vuotta sitten ilmestynyt Mies kylmästä alkoi ja päättyi Berliinin muurilla, jota ei enää ole. Se kuvasi valtioiden välistä vakoilua, jota edelleen on. A Delicate Truth käynnistyy terroristijahdilla Gibraltarilla, jossa Britannian kruununsiirtomaata erottaa Espanjasta ei vielä muuri, mutta tiukka raja. Kirja päättyy vahvasti nykyajassa lontoolaiseen nettikahvilaan.

Kuten Observerin Robert McCrum kirjoittaa, Le Carrén uuden kirjan avaaminen on kuin astuisi vanhaan hienoon lontoolaiseen klubiin, jossa yli puoli vuosisataa palvellut hopeahiuksinen hovimestari hoitaa klubiveljiä tällä kertaa poikkeuksellisen hyvin.

Suhteellisen lyhyestä diplomaattiurastaan huolimatta Le Carré hallitsee ulkoministeriön ja tiedustelulaitosten koleahkon kafkamaisen ilmapiirin mestarillisesti.

Työväenpuolueen apulaisulkoministerin Fergus Quinnin, nuoremman diplomaatin Toby Bellin ja varttuneemman tiedustelumiehen Giles Oakleyn vuoropuhelut ovat loistavia.

Entisen suurlähettilään Sir Christopher Probynin pyrkiminen ulkoministeriön kansliapäällikön luo ja ministeriön odotushuone virastomestareineen muistuttavat vanhaa Ritarikatua, miksei Merikasarmiakin.

Liian ahneettiedustelupalvelut ja ministerit saavat Le Carrén tuomion. Le Carrén vastenmielisyys George W. Bushin ja Tony Blairin tiedusteluyhteistyötä kohtaan näkyy hyvin eikä hän pidä CIA:sta.

Koko teos on kauniin surullinen, hieman hajoava loppu mukaanluettuna.

Britannian sisäpolitiikkaan perehtyneet lukijat saavat opuksesta lisäbonuksia. Cornwallin niemimaalle Le Carrén perusmaisemaan eläköityneessä Sir Christopherissa olen tuntevinani itseni. Ainakin käytän samalla tapaa vanhoja käyntikorttejani nurinpäin paikkakortteina, jos vieraita joskus tulee enemmän. Yleensä ei tule.

On lohdullista huomata 80-vuotiaan Le Carrén otteen voimistuneen.

Oscar Wildelta löytynyt kirjan motto on osuva:

”Jos joku kertoo totuuden, se varmasti huomataan ennemmin tai myöhemmin.”