Arvio: Dannyn laulu tuo outoutta brittielokuvaan
The Double on musta komedia olemassaolon peruskysymyksistä.
Tämä on se elokuva, jossa Ilkka ”Danny” Lipsanen The Islanders -yhtyeineen esittää East Virginia -kappaleen. Dannyn kummallisella aksentillaan laulama vanha rautalankaiskelmä on osa The Doublen tunnelmanrakennusta, jonka parhaita tuloksia on osuvasti verrattu sekä Aki Kaurismäen että Terry Gilliamin maailmoihihn.
Brittiläisen, komediarooleistaan parhaiten tunnetun näyttelijä Richard Ayoaden toinen elokuvaohjaus perustuu Fjodor Dostojevskin varhaiseen romaaniin Kaksoisolento. Ayoaden ja Avi Korinen käsikirjoitus lainaa myös populaarikulttuurin aihioita.
Päähenkilö Simon (Jesse Eisenberg) on syrjäänvetäytyvä virkamies, jota työpaikallakin nimitellään ”epäpersoonaksi”. Simon tykästyy lähes yhtä ujoon naiseen, jota esittää Mia Wasikowska. Orastavan rakkauden haastaa paitsi byrokratia myös jostain ilmestyvä päähenkilön ylimaskuliininen kaksoisolento. Asetelma tuo vahvasti mieleen elokuvan Fight Club, jossa antisankaria hurjiin tekoihin yllyttävä vastapeluri paljastui oman psyyken heijastukseksi.
The Doublen ahdas retromiljöö ei ole oikein tätä päivää, eikä tunnistettavasti lähimenneisyyttäkään. Kaurismäkeläisen pysähtynyttä maisemaa hallitsee virastokulttuuri, kuten Gilliamin jäätävästi kafkamaisessa tieteiskuvitelmassa. Painostavimmat hetket ovat kuin David Lynchin painajaiselokuvista. Ayoadelta toivoisi jo omaperäisyyttä, sillä hänen esikoisohjauksensa Submarine oli pastissi Wes Andersonin elokuvista.
The Double on eksistentialistinen musta komedia, mutta olemassaolon kysymykset jäävät pintatasolle. Kun elokuva tuntuu tapahtuvan keinotekoisessa kuplassaan ja tyylikeinot toistavat itseään, ei pitkäveteisyydeltä vältytä.
