Arvio: Borgman päivittää porvariston painajaiset
Hollantilaiselokuvassa muukalaisiin ei kannata luottaa.
Alankomaalainen Alex van Warmerdam on pitkän linjan elokuva- ja teatteriohjaaja, jonka töistä Suomeen on yltänyt vain Ylen esittämä Pikku Teun (Kleine Teun, 1998) ja Sodankylän festivaalilla nähty De Noorderlingen (1992). Perheyhteisöihin keskitetty musta huumori vaikuttaa van Warmerdamin omimmalta lajilta. Borgman (2013) lisää palettiin sadunomaista mystiikkaa ja uhkaa.
Borgman on arvoituksellinen ja vaikeasti luokiteltava kokonaisuus, mikä ei vähennä sen kansainväliseksi osoittautunutta yleisöpotentiaalia. Cannesin pääpalkinnoista kilpaillutta elokuvaa voi kaupata joko salonkikelpoisena satiirina tai kummallisena kauhuna.
Nimihahmo Camiel Borgman (Jan Bijvoet) esitellään elokuvan alussa metsään kaivetun kolon asukkaana. Hän joutuu tovereineen vaihtamaan maisemia papin johtaman kodinturvajoukon hyökättyä miekkosten pesintäalueelle. Borgman lähtee kiertelemään vaurasta esikaupunkialuetta. Lempeän oloinen kulkuri kolkuttelee hyväosaisten ovia ja väittää haluavansa vain peseytyä. Mediatuottaja Richard (Jeroen Perceval) saa mustasukkaisen raivokohtauksen, kun vaeltaja väittää tuntevansa hänen vaimonsa, kuvataiteilija Marinan (Hadewych Minis).
Richardin väkivaltaisesta puuskasta järkyttynyt Marina majoittaa Borgmanin vajaan toipumaan ja salaa tämän läsnäolon mieheltään. Vähitellen ilmenee, että tulokas ei ole avuton uhri. Borgman kuuluu joukkoon, joka ryhtyy toteuttamaan Marinan ja Richardin kodin häikäilemätöntä valtaamista. Suunnitelmassa on otettu huomioon myös lapset, puutarhuri ja au pair -tyttö.
Borgmania leimaa itävaltalaisen Michael Haneken draamoja muistuttava pyrkimys olla alusta loppuun mahdollisimman salaperäinen ja samalla vihjata, että fantasian sijasta kyseessä on varoittava esimerkki jostakin oikeasti tärkeästä. Pelissä on ylemmän keskiluokan puoliksi tiedostettuja pelkoja ja syyllisyydentuntoja, jotka voivat johtaa joko vihamielisyyteen tai yltiösuvaitsevuuteen muiden kulttuurien ja sosiaalisten luokkien edustajia kohtaan. Van Warmerdamilta puuttuu Haneken koulumestarimainen ankaruus. Ohjaaja-käsikirjoittajan pirullisuudessa on keventäviä yhdessä leikkimisen vivahteita.
