Arvio: Anssi Kela sooloilee menneelle silmää iskien

Nostalgiaa-levy ammentaa aineksia 1980-luvun äänimaailmasta.

Anssi Kela
Teksti
Matti Komulainen

Mikä yhdistää Princeä, Lenny Kravitzia ja Anssi Kelaa? Kukin heistä on tehnyt levyjä omin päin ja saanut ne parhaimmillaan rokkaamaan sähäkämmin kuin monien kokonaisten bändien aikaansaannokset.

Näin tekee myös Kelan tuorein albumi. Laulaja-lauluntekijä-muusikko työsti yksin koko Nostalgiaa-paketin äänittämistä myöten omassa kotistudiossaan. Silti palo ja vimma summautuvat vakuuttavasti. Psykedeelisiä kuvia viljelevä vauhtipala Tyhmä kuu rullaa vastustamattomasti siinä kuin lemmenkiteytys Piirrä minuun tie.

Lisäksi lauluissa on samaa tekstien monitasoista vetovoimaa kuin Kelan läpimurtotöissä vuosituhannen vaihteessa. Kela on hionut kynämiehen taitojaan menestyksekkäästi myös kirjailijana mutta laululyriikka on edelleen hänen valttinsa – runolliset sävyt siivittävät persoonallisesti tiivismuotoisia tarinoita.

 

Kela on kirjannut lauluihinsa osuvia havaintoja suomalaisesta elämänmenosta kautta uransa. Arkiset teemat, kuten nuoruuden illuusioiden murtuminen ja perustunteiden ikuiset mysteerit, ovat koskettaneet monenikäisiä kuulijoita.