Arvio: Anita Konkka tarjoilee muistoja kirjoittamisesta ja muista rakkauksista.
Unennäkijän muistelmien kiinnostavinta antia ovat kirkkaat valvekuvat.
Kirjailija Anita Konkka on elänyt arvaamattomien, monin tavoin taiteellisten ihmisten keskellä. Tunteita, kohtaloita ja mielipiteitä riittää kerrottaviksi. Tunnistettavia henkilöitä viliseviä unia Konkka näkee niin runsaasti, että unennäkö on päätynyt muistelmien nimeenkin. Lukiessani huomaan kiinnostuvani enemmän kirjailijan valvekuvien kirkkaista, täsmällisistä, kauniista kuvauksista kuin sinänsä käyttökelpoisista unista.
Keskeisiä muisteltavia ovat inkeriläissyntyinen isä, kirjailija Juhani Konkka, ja pohjalaislähtöinen äiti, taidemaalari Anja Konkka. Kumpikin vanhempi saa kriittisen kuvauksen, joskin tytär asettuu jatkuvissa taisteluissa pikemmin äidin kuin isän puolelle. ”Naiset ennen kaikkea” -asenteeseen viittaa teoksen hiukan harhaanjohtava ulkoasu: kannessa on osaksi tai kokonaan kuvattuina kahdeksan lemmikkikissaa ja kuusi komeaa Anjaa tai Anitaa.
Noin pelkkää naiskuvausta ei Unennäkijän muistelmat ole. Kyllä Anita Konkka muistaa ystävänaisten lisäksi puolisoita, rakastajia ja miespuolisia kollegoita eri maista. Yllätyn kirjailijan kahden pojan vähäisestä näkymisestä kirjassa. Joko lapset ovat niin itsestään selvä osa elämää, ettei heitä tule erikseen muistelleeksi, tai sitten on poikien, nyt aikuisten miesten, kanssa sovittu, että he jäävät rauhaan. Muista miehistä puheenollen tutustutaan jokseenkin intiimeihin yksityiskohtiin – saamme muun muassa tietää, kuka rakas rakastaja kertoo säikähtäneensä entisen tamperelaisen rakastajattarensa nykyisin osin harmaita häpykarvoja.
Kymmenien vuosien kokemus antaa Konkalle runsaat tiedot ja mielipiteet kirjailijana elämisestä. Itseään hän kohtelee vähintään yhtä kriittisesti kuin muita. Kirja tarjoutuu luettavaksi myös tekijän traumojen historiana. Muistelu tiivistyy muutamiin vahvoihin aforistisiin lauseisiin. ”Kirjoittaminen on rakkaussuhde. Romaani on romanssi.”
