Arvio: Alice Munron vivahteikas maailma
Nuoruudenystävä-novellikokoelman ihmiset eivät ole hyviä tai huonoja.
Nuoruudenystävä on Alice Munron kymmenes suomennettu novellikokoelma, jonka kymmenessä tarinassa kerrotaan pikkukaupungin naisista sekä heidän suhteistaan muihin naisiin, miehiin ja lapsiin. Munron tyyliä on kutsuttu kotifiktioksi. Se on silti, luojan kiitos, kaukana lempeästä kodikkuudesta.
Munron henkilöt tarinoivat tarinoiden sisällä. Joskus kertomus muuttaa kertojaa. Koko ajan lipsutaan sivuteille, mutta ne eivät ole sivuseikkoja, vaan sitä monisäikeistä kudosta, josta Munron hahmot koostuvat. Kristiina Rikmanin suomennos tavoittaa helpon tuntuisesti Nobel-palkitun kirjailijan nyanssit.
Sattumanvaraiselta näyttävä yksityiskohta voi muuttaa kaiken.
Mies kertoo rakastajattarelleen tytöstä, jota poikajoukko käytti taloudellisesti hyväkseen. Mieskin saattoi olla mukana. Rakastajan vetovoima himmenee naisen silmissä. Hän alkaa muistuttaa tämän aviomiestä. Himon haihtuminen esitetään niin, että nainen ei pysty enää kuvailemaan miltä rakastaja näyttää.
Munron lahjakkuus on hienovaraisuudessa.
