Hella ja nyrkki

Ensimmäisessä kuvassa pariskunta herää sängyssään. Mies lyö naista, kaivaa persettään ja lähtee vessaan. Nainen herää, meikkaa ja aloittaa keittiössä.

Mustavalkoinen Ainahan on huominen alkaa satiirina. Ronskit kontrastit jatkuvat: kaunista aikalaisiskelmää 1940-luvulta ja kuseskeleva koira, perheidylliä ja pikkupoikien törkeää kielenkäyttöä. Isoisä kähmii ja haikailee Mussolinin hallintovuosien perään jo aamuvarhain.

Ainahan on huominen paljastaa keinonsa, kun äiti Delia (Paola Cortellesi) lähtee kaupungille ja ääniraidalla käynnistyy The Jon Spencer Blues Explosion -yhtyeen älyllinen retrofunk. Myöhemmin soi Outkastin räppi. Tapahtuma-ajan ja tekijöiden näkökulman välillä on siis vuosikymmeniä ja valtavia kulttuurisia muutoksia, vähän kuin Suomisen perhe laukoisi hävyttömyyksiä Don Johnson Big Bandin soidessa.

Pääosanesittäjä Paola Cortellesi on myös ohjannut elokuvan, jonka teema on naisen asema. Vinjeteissä käydään läpi epäoikeudenmukaisuuksia, jotka nyt näyttävät raivostuttavilta: miesten ja naisten tolkuton palkkaero, naisten opiskelun halveeraaminen ja niin edelleen.

Tarina seuraa perheen jännitteitä, kun Delia heittäytyy suhteeseen nuoruudenrakastettunsa kanssa ja isä Ivano (Valerio Mastandrea) käy kiukkuisemmaksi. Tytär on toistamassa äitinsä virheet.

Ainahan on huominen on väitetysti tehty neorealismin hengessä, mutta nostalgiakritiikistään, huumoristaan ja julistuksistaan huolimatta se on paksua melodraamaa. Suomalainen nimi viittaakin melodraamamestari Douglas Sirkin elokuvan Onni päättyy huomenna alkuperäisnimeen There’s Always Tomorrow.

Tapahtumavuosi 1946 muistetaan ensimmäisenä, jona naiset pääsivät Italiassa vaaliuurnille. Elokuvassa murrokset huipentuvat toistuvasti lähisuhdeväkivaltaan.

Mikä tahansa asia voi olla hirveä kolaus Ivanon miehiselle itsetunnolle. Kun hän käy vaimonsa kimppuun illallisen päätteeksi, silmitön väkivalta verenvuotoineen on koreografioitu lennokkaaksi tanssiksi ja taustalla soi iskelmä ikuisesta rakkaudesta.

Cortellesi haluaa saada Italiassa muka harmaalle alueelle jätetyn asian näyttämään mahdollisimman irvokkaalta. Tässä hän onnistui: Ainahan on huominen on ollut Italiassa aivan poikkeuksellinen menestys. Katsojia kertyi enemmän kuin Barbielle.

Epätasainen melodraama tuntuu kaksituntisena silti raskaalta. Parasta on miesten stereotyyppiselle junttiudelle nauraminen, joka on enemmän Pulmusia kuin Myrskyluodon Maijaa. 

Paola Cortellesi: Ainahan on huominen. Elokuvateattereissa 20.12. ★★★