Naisenkuvia

Aurora Reinhard on vuoden 2019 Ars Fennica -ehdokas.

kuvataide
Teksti
Tero Miettinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen suurimman kuvataidepalkinnon Ars Fennican ehdokkaat julkistettiin lokakuussa. Petri Ala-Maunuksen, Miriam Bäckströmin, Ragnar Kjartanssonin, Aurora Reinhardin ja Egill Sæbjörnssonin yhteisnäyttely on kesällä 2019 Amos Rexissä. Sitä ennen Reinhardilla (s. 1975) on pienempiä näyttelyitä Saksassa ja Suomessa. Taiteilijan ajatukset ovat kuitenkin jo kesäkuussa. Aikaa oman osuuden valmisteluun on vain vajaa vuosi.

”Edellistä isoa näyttelyäni työstin kolme vuotta, joten tämä tuntuu lyhyeltä ajalta”, Reinhard kertoo. ”Se vaatii myös taloudellisia satsauksia.”

Kevään 2017 Venus-näyttely ammensi pornokuvastosta. Tuoreissa teoksissa on enemmän vaikutteita taidehistoriasta. Johannes Kastajan irti leikattu pää on renessanssitaiteen kestoaihe. Reinhard asettui omassa versiossaan itse malliksi. Raamatun kertomuksen sijaan kyse on itsensä alttiiksi panemisesta, sen tuomasta hauraudesta. Julkisivun kätkemät henkiset säröt näkyvät Reinhardin muissakin teoksissa.