
Rakkaus ei vanhene
Anu Kuivalainen kuvasi vanhusten parisuhteita.
Anu Kuivalaisen läpimurtoelokuva Orpojen joulu (1994) rakensi henkilökohtaista dokumenttityyliä Suomessa. Enää Kuivalaisen elokuvat eivät kerro suoraan hänestä itsestään, mutta niiden lähtökohta on yleensä yhä henkilökohtainen.
”Viidenkympin kriisi sai tietoiseksi kuolevaisuudesta. En olekaan ikuisesti nuori keski-ikäinen. Olen ollut parisuhteessa 35 vuotta. Halusin päästä puhumaan itseäni iäkkäämpien kanssa siitä, millaista rakkauselämä on, kun vanhenee”, Kuivalainen (s. 1964) kertoo.
Lauluja rakkaudesta -dokumentissa ovat mukana tuore pari Sirkka ja Yki, 30 vuotta yhdessä olleet Ahti ja Paavo, Maricca, joka seurustelee 20 vuotta itseään nuoremman Antin kanssa ja Risto, jonka puoliso Pirjo lähtee hoitokotiin.
Yksin eläviä edustavat Ritva Oksanen, joka ei kaipaa suhdetta, ja Raija, joka suree edesmennyttä puolisoaan. Kaikki paitsi Antti ovat yli 70-vuotiaita, moni yli 80. Tunnetuin heistä on laulaja Oksanen, joka tekee 80-vuotiaana yhä aktiivisesti töitä ja kuntoilee.