Kansanmies historian pyörteissä

Suomen vaiheet kääntyivät veijaritarinaksi.

romaani
Teksti
Kaisa Neimala

Antti Heikkisen romaanin päähenkilö ei ajaudu kohtaloihin niinkään kehveliyttään – maailma vain tarjoaa outoja mahdollisuuksia. Itse Suomi on vahvemmin kehveli kuin pastori ja pastorska Keffelsonin vanhoilla päivillään aikaansaama sanavalmis, Kehveliksi kutsuttu kuopuslapsi.

Poikaiällä Kehveli yltyy reippaisiin kolttosiin, paskantaa keljumaisen haudankaivajan savupiippuun ja tarjoilee kylän poikaporukoille kirkosta noutamaansa ehtoollisviiniä. Koskaan ei tule rangaistusta, koska hän osaa valehdella kirkkain silmin ja tirauttaa tarpeen vaatiessa näyttävän itkun. Aikuisena Kehveli ennättää juuri sopivasti kutsuttavaksi jatkosotaan. Hän lähtee mielellään, rehvakkaasti, mutta ei viihdy tappajana eikä tapettavana. Rintamalta hän karkaa kohti savolaista kotiseutuaan. Kehveli ja matkatoveri Saastamoinen muistuttavat kodikkaasti Lampaansyöjiä, ja muutenkin Veikko Huovinen vilahtelee lukijan mielessä, liekö vilahdellut myös kirjoittajan mielessä.

Kehveli poistuu välillä melkein 20 vuodeksi näyttämöltä. Kun hän palaa, ollaan uusien ihmeiden ja menestymisen äärellä. Ympärillä Kekkonen on ostanut lapsuudenkotinsa, kun tipahti eduskunnasta, ja ryhtynyt Enson ostoasiamieheksi. Presidentti Ilona Suokkaan edeltäjä on ollut Väyrynen. Karjala on palautettu, ja maailma puhuu Kannaksen jälleenrakentamisen ihmeestä. Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen tekevät televisioon kokkiohjelmaa. Kuten jo väitin, yllätykset ovat vähäiseltä osin Kehvelin kehveliyden aiheuttamia. Heikkinen vain päästää yhteiskunnallisen kuvittelunsa valloilleen ja monenlaista huumoriin verhottua kritiikkiä syntyy. Käy kuin Kehvelille: ”En minä osannu pysähtyä kun olin vauhtiin päässy.”