Päiväkirjaklassikko on myös sarjakuva
Anne Frank on sarjakuvaversiossa tyttö, jonka sisko oli aina mallikkaampi.
Sisareni Anne Frank
Ari Folman ja David Polonsky ovat taiteilleet Anne Frankin päiväkirjan sarjakuvaksi (Tammi 2019, suom. Anita Odé). Alkuteokseen nähden sarjakuvassa painottuu nuoren tytön sisäinen kamppailu muiden odotuksia vastaan. Sisko on aina kaikessa kunnollisempi! Kuvat ovat niin ilmeikkäitä, että tuntuu kuin hahmot voisivat minä hetkenä hyvänsä lähteä liikkeelle. Toisen maailmansodan tapahtumat on kuvattu selkeästi ja tiiviisti.
Kadonnut joulumieli
Lumisisko (S&S 2019, suom. Katriina Huttunen) on imelän täydellinen jouluteos: komeassa lahjakirjassa on sisällä rakkautta ja haikeutta, taikaa ja sanoma läheisyyden merkityksestä. Aaton isosisko on kuollut kesällä. Joulutunnelma on täysin kadoksissa, kunnes Aatto tapaa uuden ystävän, joka auttaa yhdistämään surevan perheen. Kirjan on kirjoittanut ympäristöongelmia käsittelevästä aikuisten romaanitrilogiastaan tunnettu Maja Lunde.

