Rakkauskirje äidille
Esikoisromaani tekee kunniaa pakolaisnaisten sinnikkyydelle.
Esikoiskirjailija Amani Al-mehsenillä (s. 1995) ja hänen äidillään Iman Al-Hashimilla (s. 1962) on tapana keskustella arabiaksi niin kiihkeästi, että suomalaiset luulevat heidän riitelevän.
”Äiti on vahvasti eläytyvä tarinankertoja, ja niin olen minäkin”, Amani Al-mehsen sanoo. Hänen puheessaan kuuluu kevyt savolaisaksentti.
Al-mehsenin romaani Hayati, rakkaani (Otava, 2025) on biofiktio Iman Al-Hashimin elämästä. Al-Hashim oli nuori opettaja ja kahden pojan äiti, kun sota saapui kotiovelle. Saddam Husseinin vallan alla alkoi omien kansalaisten vaino. Samawassa Irakissa syntyneen Al-Hashimin tie kulki pahamaineisen Rafhan pakolaisleirin kautta Suomeen. 1990-luvun Kuopiossa perhe otettiin lämmöllä vastaan. Pakolaisleirin ja huonon avioliiton jättämistä jäljistä huolimatta Al-Hashim alkoi kukoistaa.
”Hän oli tohinanainen”, Al-mehsen sanoo. ”Puolessa vuodessa hän sai suomen kielestä kiinni. Hän kouluttautui uudelleen, toimi tulkkina ja koulunkäyntiavustajana. Hän perusti myös oman yrityksen.”
Vuonna 1998 hänet valittiin Suomen ensimmäiseksi Vuoden pakolaisnaiseksi. Kunniakirjan ja 5 000 markan lisäksi tuli kutsu Linnan juhliin.
Amani Al-mehsen on todistanut äitinsä tarinaa, jossa pakolaiset ovat muutakin kuin ”tilastoja tai vyöryjä, tulvia tai myrskyjä”.
”Kirjoitin romaanini Suomen kansalle. Olen aina halunnut, että opimme ymmärtämään toisiamme paremmin. Minusta se tapahtuu tarinoiden kautta.”
Romaani on myös kunnianosoitus näkymättömille naisille Suomessa. Huivia käyttäville ja huivittomille perheenäideille, jotka ovat kokeneet uskomattomia asioita.
”Tuolla he silti tallustavat. Käyvät kirppareilla ja kirjastoissa ja ovat lasten kanssa”, kirjailija sanoo.
”Tämä on myös rakkauskirje äidilleni. Hän on hayati eli rakkaani, elämäni.”
Teos kertoo äidin tarinaa Amal-nimisen hahmon kautta. Arabian kielessä amal merkitsee toivoa.
Al-mehsenin perheeen albumien valokuvissa on nuoria naisia muodikkaissa vaatteissa koulun pihalla ja luokkaretkillä. Vaikka äidin nuoruusaika Irakissa ei ollut täysin vakaata tai turvallista, oli siinä toivoa.
”Oli elämäniloa, ystävyyttä ja aurinkoa. Mutta kuten romaanissa kuvaan, niin tuo aika oli myös patriarkaalista ja poliittisesti epävakaata.”
Politiikan tutkimusta opiskellut Al-mehsen huomauttaa, että diktatuurissa on usein myös vaurautta. Naisia koulutettiin ja ohjattiin työelämään. Heitä kannustettiin pukeutumaan länsimaalaisittain.
Vauraus ja vapaus eivät koskeneet kaikkia. Ainoastaan heitä, jotka sopeutuivat uuteen sorron järjestelmään.
29-vuotias Amani Al-mehsen on toimittaja, kolumnisti, ihmisoikeusasiantuntija ja Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja. Hänen äitinsä kehuskelee tyttärensä saavutuksilla ”kaupan kassalle ja kaikille”.
”Äiti on hyvin ylpeä tästä romaanista. Koska romaani ei ole täysin hänen tarinansa, niin se on myös suoja äidille. Hänellä on vapaus sanoa, mikä kirjan tarinassa on totta ja mikä ei.”
Al-mehsen kasvoi vahvojen naisten parissa. Äiti ystävystyi kolmen suomalaisnaisen kanssa, joista tuli Al-mehsenille varaäitejä ja äidille kuin sisaria. Romaanin punatukkaisella Marjalla on esikuva tosielämässä. ”Läheisten ja kannustavien ystävien löytäminen oli äidille merkityksellistä. Heistä tuli perhe, jonka sai valita.”
Elämä Suomessa mahdollisti äidin uudenlaisen itsenäisyyden. Isä taas ei koskaan sopeutunut uuteen dynamiikkaan. Avioeron jälkeen hän muutti takaisin Irakiin.
Lapsena Al-mehsen juhli isänpäivää äitinsä kanssa. Äiti hoiti molemmat roolit.
Sota, rakkaus, yksinäisyys ja toivo. Hayati, rakkaani on jaettu neljään osaan, ja jokaisen osan aloittaa suomalaisen tai irakilaisen naisen kirjoittama runo. Runot ovat Eeva Kilven, Nazik al-Mala’ikan, Kirsi Kunnaksen ja Dunya Mikhailin.
”Minusta on vavahduttavaa, että eri puolilta maailmaa olevat naiset kirjoittavat samoista tunteista ja kokemuksista. Runous on tapa päästä syvälle ihmisyydessä”, Al-mehsen sanoo.
Eeva Kilpi on tunnettu evakkoaiheisista teoksistaan. Myös suomalaisilla on kokemusta sodasta ja pakolaisuudesta.
Kolmessakymmenessä vuodessa ilmapiiri maahantulijoita kohtaan on muuttunut täysin. Valtiovarainministeri Riikka Purra esitti kesällä 2025 kiintiöpakolaisten ottamisen lopettamista osana säästötoimia.
Al-mehsenin ilme vakavoituu, kun hän miettii, mihin tilanteeseen hänen perheensä joutuisi pakolaisina nyt.
”Olisinko tässä puhumassa sinulle?”
Kolme vuotta maahantulonsa jälkeen Iman Al-Hashim sai kutsun Linnan juhliin, mutta ei mennyt. Hänellä oli mielestään muita kiireitä, työt ja lapset. Ei ollut sopivaa mekkoa.
”Mama ei ihan tajunnut millaisesta kutsusta oli kysymys. Nyt kun katsomme Linnan juhlia yhdessä mietimme, että siellä hän olisi voinut olla. Suomalaisten unelma!”
”Mutta olen luvannut, että vielä minä hänet sinne vien.”
Al-mehsenin mukaan hänellä ja äidillä kävi tuuri. He saivat kodin yhteisöllisestä Kuopiosta. Joka kesä Al-mehsen palaa Kallaveden äärelle ja Kuopion torille. Aina on syötävä kipollinen muikkuja.
Otava-kustantamo ja SK:n julkaisija Otavamedia kuuluvat samaan Otava-konserniin.