Adel Abidin: "Helsingissä on vaikea tajuta, että syrjähypystä voi joutua vankilaan"

Flow-taiteilijan Jordaniassa saama syrjähyppysyyte inspiroi tekemään näyttelyn.

Adel Abidin
Teksti
Taru Torikka
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsinkiläinen Adel Abidin käsittelee mediatekniikoita hyödyntävässä taiteessaan henkilökohtaisia aiheita, kuten elämää synnyinkaupungissaan Bagdadissa. Uusimmassa näyttelyssään taiteilija on itse syytetyn penkillä.

Muu-gallerian näyttely rakentuu älypuhelimella kuvatusta videosta, äänitteistä, ja virallisista arabiankielisistä oikeudenkäyntidokumenteista, jotka Abidin on koristellut piirroksin.

Tositarina kertoo erään avioliiton lopusta. Oikeudessa selviteltiin, oliko vaimo syyllistynyt aviorikokseen. Pariskunta eli Jordaniassa, jossa suhteeseen syyllisiä olisi odottanut jopa kolmen vuoden vankeustuomio.

Aviomiehen syytösten mukaan suhteen toinen osapuoli oli Adel Abidin.

 Abidin seurasi oikeudenkäyntiä Helsingistä. Käsittelyaika oli vaikeaa taiteilijan Jordaniassa asuville vanhemmille. Näytti siltä, ettei poika voisi enää vierailla maassa ilman vangituksi tulemisen pelkoa. Epäsäännöllisesti lähetetyt, byrokraattisen koukeroisesti kirjoitetut oikeuden pöytäkirjat pitkittivät jännitystä.