75-vuotias Batman on yhä voimissaan

Varjot eivät väisty supersankarin maailmasta.

Batman
Teksti
Petri Silas
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vaikka Batman supersankarina toimii ajan ja paikan tuolla puolen, tuli maaliskuussa kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun hänet ensi kerran sarjakuvalehteen sijoitettiin. Bob Kane ja Bill Finger mallinsivat hahmon Supermanin menestyksen vanaveteen. Suomessa myös Lepakkona ja Lepakkomiehenä tunnettu oikeuden puolustaja esiintyi ensi kerran 1945 Ilta-Sanomissa.

Harmittoman kerronnan viattomista ajoista on tultu kvanttiloikka tämän päivän Batmaniin, joka painii sadistisemmiksi käyvien vastustajien ohella psykologisten paineiden, olemassaoloangstin ja kaksijakoisen minäkuvansa kanssa.

”Siinä missä Teräsmies edustaa aurinkojumalamaista positiivisen valoisaa sankarityyppiä, on viittaritarista muodostunut synkkien kostajahahmojen suurin esikuva, jonka maailman tenho perustuu varjoihin ja niissä liikkuviin liki surrealistisiin roistoihin”, arvioi Batmanin seikkailut maassamme pitkään toimittanut Jouko Ruokosenmäki.

 

Uuden ajan Lepakkomiehen kyytiin pääsee tuoreen Kuolema kulkee perheessä –albumin kautta. Gothamin kaupunki on entistäkin tylympi, ja tarinan kerroksia avatessa sopii nojata Nietzscheen tai Jungiin.