3500 kilometrin matka – yli 4000 metrin korkeuteen

SK:n valokuvaaja Petri Kaipiainen pääsi kuvaamaan Tiibetin itäisiä maakuntia ja jättimäisiä, laittomia uskonnollisia oppilaitoksia.

Dalai-lama
Teksti
Suomen Kuvalehti

”Himalajan alue, vuorikiipeily ja Tiibet ovat kiehtoneet minua jo lapsuudesta asti”, Suomen Kuvalehden valokuvaaja Petri Kaipiainen kertoo.

Hänen Tiibet-kuviaan on esillä Unohdettu maa, uhmakas kansa -valokuvanäyttelyssaä Espoon kulttuurikeskuksessa. Se kertoo 3500 kilometrin mittaisesta matkasta Tiibetin itäisiin Amdon ja Khamin maakuntiin samaanifestivaaleille, paimentolaistasangoille ja jättimäisiin, laittomiin uskonnollisiin oppilaitoksiin, jotka ovat kätkeytyneinä vuorten taakse yli 4000 metrin korkeuteen.

Kaipiainen vieraili ensi kerran Lhasassa, Tiibetin pääkaupungissa tasan 30 vuotta sitten. ”Siellä olen käynyt kaksi kertaa myöhemminkin, mutta nykyään vierailuja valvotaan tarkasti ja tunnelma Lhasassa on painostava.”

Vanha Ü-­Tsangin maakunta, jossa Lhasa sijaitsee, ei kuitenkaan ole koko Tiibet, vaikka se onkin nykyiseltä nimeltään Tiibetin autonominen alue.

Kaksi muuta Tiibetin alkuperäistä maakuntaa, itäiset Amdo ja Kham, ovat unohdettuina, pilkottuina ja haudattuina Kiinan Quinghain, Ganzun, Sichuanin ja Yunnanin provinsseihin.

”Amdo ja Kham ovat kuitenkin aivan yhtä lailla Tiibetiä kuin Tiibetin autonominen aluekin. Noilla alueilla asuu yli puolet tiibetiläisistä, ja tiibetin kultturi elää siellä paikoitellen jopa vahvempana kuin Ü-­Tsangin alueella.”

Larung Garin buddhalaisen instituutin 10000 munkkia ja nunnaa asuvat vuoren rinteet peittävässä hökkelikylässä 4000 metrin korkeudessa. Kuva Petri Kaipiainen.
Larung Garin buddhalaisen instituutin 10000 munkkia ja nunnaa asuvat vuoren rinteet peittävässä hökkelikylässä 4000 metrin korkeudessa. Kuva Petri Kaipiainen. © Petri Kaipiainen

Khamissa sijaitsee kaksi piiloon rakennettua merkillistä jättimäistä uskonnollista instituuttia, Larung Gar ja Yarchen Gar, joissa molemmissa on noin 10 000 vakituista opiskelijaa.

”Toinen näistä instituuteista, Yarchen Gar, on onnistunut piiloutumaan ulkomaalaisten katseilta niin hyvin, että näin siitä ensimmäiset kuvat vasta kaksi vuotta sitten.”

Mitä ilmeisimmin varsinaisella nunnaluostarialueella on edelleen käynyt vain puolenkymmentä länsimaalaista sen vajaan 30-­vuotisen olemassaolon aikana. Kaipiainen on yksi heistä.

Takavuosina viranomaiset estivät ulkomaalaisten pääsyn alueelle, ja edelleen tietyt seudut itäisessä Tiibetissä on suljettu ulkomaalaisilta siellä tapahtuneitten mellakoitten ja munkkien polttoitsemurhien takia.

Periaatteessa kuitenkin lähes koko alueella saa liikkua vapaasti ja vailla oppaan valvontaa kuten Kiinassa muuallakin. Tiibetin autonomiselle alueelle taas pitää olla erillinen lupa ja ennalta hyväksytty päiväohjelma sekä opas aina vahtaamassa.

Vaikka laitokset – Gar tarkoittaa leiriä – ovat tarkkaan ottaen laittomia, ovat ne vaivihkaa paisuneet niin suuriksi ja vaikutusvaltaisiksi, että hallitus on joutunut nostamaan kätensä pystyyn niiden edessä.

”Vastaanotto oli kaikkialla sydämellinen. Valokuvata sai vapaasti kaikkialla muualla paitsi turisteille tarkoitetuissa suurluostareissa alueen itäreunalla. Ne eivät minua suuremmin kiinnostaneetkaan. Syrjäseudut ovat monessa suhteessa aidompia.”

Useissa majataloissa ja hotelleissa Kaipiaista ei kuitenkaan rekisteröity asukkaaksi, koska ei haluttu turvallisuuspoliisin vierailua asian tiimoilta.

 

Unohdettu maa, uhmakas kansa -valokuvanäyttely itäisen Tiibetin vanhoista Amdon ja Khamin maakunnista Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilassa ­1.2. asti. Vapaa pääsy. Kuvat on otettu heinä–elokuun vaihteessa 2013.