10 000 mäntyä spiraalissa – Myös Hillary Clintonin puu kasvaa Ylöjärvellä

Puuvuori-teoksen jokaisella männyllä on tunnettu suojelija.

mänty
Teksti
Timo-Erkki Heino
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sorakuopassa on mäntyjä kasvava mäennyppylä – tuttu näky suomalaisessa maisemassa.

Tämä mäntymäki on kuitenkin erilainen: 10 000 mäntyä on istutettu tarkan spiraalimaisesti kaareutuviin riveihin. Jokaisella puulla on suojelijansa, muun muassa Bill ja Hillary Clinton, George W. Bush, Lech Walesa ja Martti Ahtisaari.

Ylöjärvellä sijaitseva yhdysvaltalaisen Agnes Denesin maataideteos Puuvuori tunnetaan kansainvälisissä taidepiireissä paremmin kuin Suomessa. Denesiä, 79, esitellään parhaillaan merkittävässä Documenta-näyttelyssä Saksan Kasselissa.

 

Unkarissa syntynyt, Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin muuttanut Denes erikoistui 1960-luvulla käsite- ja maataiteeseen. Kun Suomessa 1980-luvulla soranottajat velvoitettiin maisemoimaan sorakuopat, Pinsiön kylässä syntyi ajatus maisemoinnista maataiteella.