Ympäristöherkkyys: Tiina ei kestä homeita, kemikaaleja eikä sähköä

Onko kyse psykofysiologisesta huolestumissairaudesta, joka selittyy keskushermoston yliärtyvyydellä?

home
Teksti
Päivi Ängeslevä

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Viime syyskuussa Tiina tiesi, että jäljellä oli enää yksi vaihtoehto. Hän voisi itse selättää sairautensa, jos hän löytäisi vuokra-asunnon, jossa hän saisi järkkyneen elimistönsä tasapainoon. Yksi ilmoituksista julkaistiin Helsingin Sanomissa:

”Vailla kotia! Home-, kemikaali- ja sähköyliherkkä nuori nainen etsii asuntoa. Hyvä talvias. (hirsi-)mökki, talo, rivitalo, as.vaunu tms. Kaikki ideat huomioidaan! N. 100 km säteellä Helsingistä.”

Tiina oli 30-vuotias. Tähän artikkeliin hän suostui vain etunimellään, jottei tulisi muistetuksi ”sinä sairaana tyttönä Suomen Kuvalehdestä”. Hän sai vakavia oireita ympäristöstään pitoisuuksilla, joihin valtaosa ihmisistä ei reagoi lainkaan.

Sellainen ihminen leimataan helposti hulluksi, vaikka oireet ovat todellisia. On huimausta, hengitysvaikeuksia, sydämen rytmihäiriöitä, tulehduksia, suolistovaivoja, masennusta.

Tiina oli altistunut kosteus- ja homevaurioille Taideteollisessa korkeakoulussa (TaiK) ja vuokra-asunnossaan. Mikrobien tuottamat myrkyt olivat tuhonneet hänen elimistönsä puolustuskyvyn, minkä jälkeen hän oli herkistynyt muille ympäristön ärsykkeille, kuten kemikaaleille ja sähkölle.

Näin hän itse kuvaili. Hän voi hyvin olla oikeassa.

Lääkäreiden on vaikea tunnistaa ympäristöherkkyyttä. Vielä ei tiedetä, mistä se johtuu ja mikä siihen auttaisi. Tiinan elämä oli muuttunut vaikeaksi ja turhauttavaksi.

Hänestä oli tullut yhteiskunnan väliinputoaja. Mutta periksi hän ei antaisi.

Hänen oli pakko löytää asunto, johon hänen rahansa riittäisivät, ja nopeasti.

 

Oli lokakuu 2013, ja Tiina oli epätoivoinen. Hän pystyi nukkumaan vain makuupussissa tuttavansa mökin kuistilla ja tunsi, kuinka yöt muuttuivat kylmemmiksi. Hän voi huonosti. Hän on 179-senttinen ja painoi enää 56 kiloa, ja kasvot olivat harmaat.

Hänen äitinsä pelkäsi, että tytär menehtyy.

Äiti etsi kuumeisesti vuokra-asuntoa. Hän laati ilmoituksia paikallislehtiin, ilmoitustauluille ja tori.fi:hin. Hän seurasi päivittäin ilmoituksia oikotie.fi:ltä ja opetteli ulkoa selityksen:

”Soitan 30-vuotiaan tyttäreni puolesta. Hän opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa. Lopputyö oli jo aloitettu, mutta hänen kuntonsa romahti, koska hän altistui ensin homeille ja sitten kemikaaleille ja sähkölle…”

Selitys oli heti annettava, jotta vuokranantaja ymmärtäisi, miksei Tiina soittanut itse.

Osa vuokranantajista kavahti, osa suhtautui empaattisesti. Yksi heistä halusi tavata Tiinan kasvotusten vain siksi, että näkisi, onko ympäristöherkkä ihminen täysi sekopää.

Asuntonäytöt alkoivat sujua rutiinilla. Äiti kuljetti Tiinaa autolla asuntoihin, joissa he tutkivat huoneiden pinnat. Tiina otti esiin Cornet-mittarinsa ja tarkisti mikroaalto- eli radiotaajuisen säteilyn tehotihey-den, joka sai olla korkeintaan 0,0020 milliwattia neliömetrillä.

Usein hänen vatsansa turposi pyöreäksi. Ihoa poltteli, ja kasvot punoittivat.

Oireet kertovat Tiinalle asunnon kunnosta. Yleensä ne johtuivat homeesta, langattomasta internetyhteydestä, tukiasemien lähetinantenneista, pesuaineista tai asukkaan tavaroista.

Hän haaveili kodista hieman syrjäisellä paikalla. Seinät olisivat hyvin eristävää tiiltä, katto peltiä. Asunnossa olisi keskuslämmitys ja sähkökaappi, josta sähköt saisi suljettua yöksi. Vuokraan hän saisi sosiaalitoimen tukea, korkeintaan 700 euroa kuussa.

Hän eli toimeentulotuella, 480 eurolla kuussa.

Mutta asuntoa ei löytynyt. Marraskuussa pakkaset yltyivät, ja Tiina paleli öisin mökin kuistilla. Sisaren perhe tarjosi hänelle hätämajoitusta. Omakotitalon sähköinen lattialämmitys suljettaisiin, ja internetyhteys ja kännykät olisivat kiinni.

Pesukoneet ja televisio olisivat päällä vain, kun Tiina olisi ulkona.

 

Samaan aikaan kun Tiina etsi tervettä asuntoa, joka viides suomalainen altistui rakennusten kosteus- ja homevaurioille. Jopa puolet heistä sai oireita.

Yleensä oireet helpottuvat tai lakkaavat, kun pysyy poissa sairaasta rakennuksesta.

Altistuminen kosteusvauriomikrobeille voi alkaa lapsuuden rakennuksista. Oireet voivat puhjeta vasta aikuisena usean altistuksen jälkeen. Merkittävää on, että joka toinen Tiinan kaltainen homesairas herkistyy myös kemikaaleille ja hajuille.

Joka viides kemikaaleille herkistynyt tuntee, että elämästä tulee selvästi rajoittunutta. He eristäytyvät ja vaativat tutkimusta siitä, mikä heitä vaivaa.

Asiantuntijat taas etsivät selityksiä omilta erikoisaloiltaan ja kiistelevät syistä.

Kun yhtä selitystä ei ole, syntyy koulukuntia. Ympäristöherkät nimeävät kolme professoria, joihin he luottavat: Ville Valtosen, joka jäi eläkkeelle HUS:n infektiosairauksien klinikan ylilääkärin virasta, tutkimusjohtaja Mirja Salkinoja-Salosen Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta ja työterveyshuollon professorin Tuula Putuksen Turun yliopistosta.

Professorit ovat kutakuinkin samoilla linjoilla sairastumisen syistä:

Ympäristöherkkyys vaatii laukaisevia tekijöitä, kuten altistumisen kosteusvauriomikrobeille. Valtosen ja Putuksen mielestä tarvitaan myös geneettinen alttius. Mikrobien tuottamat myrkyt vaurioittavat soluja ja sekoittavat elimistön puolustusjärjestelmän, jolloin bakteeritulehdukset lisääntyvät.

Lääkärit määräävät bakteeritulehduksiin laajakirjoisia antibiootteja.

Antibiootit tuhoavat suolistosta hyödyllisiä mikrobeja, kuten maitohappobakteereja, jolloin ihmisen luonnollinen Candida Albicans -hiivasieni lisääntyy. Hiivan liikakasvu voi ärsyttää limakalvoja ja aiheuttaa suolistovaivoja.

Usein yliherkkyydet lisääntyvät ja oireet kroonistuvat.

Potilaat herkistyvät esimerkiksi sähkölle, raskasmetalleille ja ruoan lisäaineille. Joillekin tulee keuhkosairauksia tai reumaattisia oireita. Toisten oireet ovat neurologisia, kuten päänsärkyä, kipuja ja voimakasta uupumista. Osalle kehittyy astma.

Aivojen toiminta häiriytyy, ja lopulta ihminen vaikuttaa sekavalta.

 

Aivoista puhuu myös toisen koulukunnan ärhäkin edustaja, neurologian erikoislääkäri Markku Sainio Työterveyslaitokselta.

Hänen mielestään ympäristöherkkyys on psykofysiologinen huolestumissairaus, joka selittyy keskushermoston yliärtyvyydellä.

Sainio ajattelee näin: Jos esimerkiksi opettajaa huimaa työpaikallaan ja hän epäilee syyksi hometta, hän alkaa pitää koulua vaarallisena. Aivoissa tapahtuu automaattista oppimista. Seuraavaksi opettajaa huimaa, kun hän vain ajaa koulunsa ohi.

Pelko lisää huolestuneisuutta ja stressiä. Sainion mielestä ongelmallista on, ettei opettaja luovu omasta tulkinnastaan, vaikka osoitettaisiin, ettei koulussa ole hometta.

Hän ei usko hometeoriaan ja pitää ”pikkuisen puoskarointina, jos ympäristöherkkyyttä selittää immunologisen järjestelmän vaurioitumisella”.

Valtosen mielestä Sainio on osin oikeassa. Stressi altistaa hengitystietulehduksille, ja ihminen alkaa yleensä pelätä oireiden laukaisijaa. Yksin pelko ja huolestuminen eivät kuitenkaan aiheuta ympäristöherkkyyttä vaan ovat seurauksia sairaudesta.

Yhtä luonnollista hänestä on sekin, että potilaat masentuvat sairaudestaan. Psykiatrit ja psykologit hoitavat heitä, vaikka masennus voi pohjimmiltaan johtua tulehduksista.

Sähköherkkyyteen kumpikin koulukunta suhtautuu pääosin varauksella. Tutkimukset eivät ole pystyneet kattavasti selittämään, mistä sähköherkkien oireet johtuvat.

Ja kun selitystä ei ole, apuakaan ei saa.

 

Tiina sairastui syksyllä 2011. Hän oli tukkoinen ja niin väsynyt, että nukahteli luennoilla. Aluksi hän arveli, että uupumus johtui opiskelu- ja työkiireistä.

Vähitellen oireet pahenivat.

Kaupassa hän tuijotti hyllyjä tajuamatta, mitä oli ostamassa. Kotona hän katsoi itseään peilistä, muttei nähnyt itseään kunnolla. Hän kutsui oloaan aivosumuksi.

Paniikkiin hän joutui, kun hänen kasvonsa ja kaulansa turposivat niin pahasti, ettei kaulaa enää erottanut päästä. Turvonneissa poskissa näkyivät hampaanjäljet.

Eräänä aamuna keuhkoihin sattui, ja hengittäminen oli vaikeaa. Yleislääkäri Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:stä määräsi kortisonia. Tiina arveli, että oireet johtuivat TaiKin sisäilmaongelmista, sillä kasvot ja rauhaset korvien alla turposivat koulussa.

Öisin hän yski kuivaa yskää. YTHS:n erikoislääkäri epäili astmaa ja allergioita, mutta niitä ei löytynyt. Ohjeeksi hän sai välttää homeita. Tiina oli huomannut, että homeiden lisäksi hän oli herkistynyt tupakansavulle ja vähän hajuillekin.

Joulukuussa 2011 hän lopetti koulun.

Hän lähti vaihto-opiskelijaksi ensin Tanskaan, sitten Portugaliin.

Lissabonissa hän kärsi aivosumusta, kuivasta yskästä ja keuhkotulehduksesta, johon hän söi antibiootteja.

Kasvot turposivat, ja kaveri kutsui häntä ”Fat Face Tiinaksi”.

Hän palasi Suomeen huhtikuussa 2013. Yksikään lääkäri ei osannut selittää, mikä häntä vaivasi. YTHS:n yleislääkäri totesi, että hän on itkuherkkä, ja ehdotti masennuslääkettä. Terveyskeskuslääkäri otaksui, että reumalääke auttaisi.

Iho- ja allergiasairaalan erikoislääkäri määräsi Tiinalle hengitettävää kortisonia. Hän sai lähetteen psykologille ja niskajännityksen vuoksi fysioterapeutille.

Heinäkuussa Tiina aloitti kortisonilääkkeen, sillä hän voi entistä huonommin. Yhtäkkiä hän haistoi kaiken terävästi ja tunsi sähköiskun kaltaista pistelyä kehossaan. Kortisoni vahvisti monikemikaaliherkkyyttä ja laukaisi sähköherkkyyden, hän päätteli.

Tiina ei enää luottanut lääkäreihin. Hänen oli selvittävä yksin.

Hän paneutui internetin sivustoihin ja alkoi etsiä itse apua sairauteensa.

 

Elokuussa 2013 Tiina päätti ajaa ystävänsä kanssa Ranskaan. Hän halusi kokeilla Naet-terapiaa, jossa yliherkkyyksiä hoidetaan painelemalla akupisteitä.

Tiina oli valmis kokeilemaan mitä tahansa, kunhan hänen olonsa helpottuisi.

Hän oli käynyt suolahoidossa, joka oli tepsinyt hetkellisesti hengitysoireisiin. Ravintolisät eivät olleet rauhoittaneet hänen elimistöään. Maksanpuhdistus oli ollut niin raju, että hänen suolistonsa oli vaurioitunut eikä hän ollut voinut kävellä kuukauteen.

Sen jälkeen Tiinasta tuli varovaisempi.

Automatka Ranskaan alkoi toivekkaasti. Perillä Tiina tunsi, kuinka hänen päänsä kuumeni ja ihonsa tuntui kärventyvän. Oireet helpottuivat vasta, kun hän käveli etäämmäksi muista ihmisistä tai painoi paljaat jalkansa ja kätensä lujasti maahan.

Hän purskahti itkuun ja pelkäsi, että kammottavat oireet yltyisivät.

Hän kävi Naet-terapiassa viidesti, mutta sekään ei auttanut. Hän tapasi naturopaatin, joka suositteli borrelioositestiä. Punkin levittämää tautia ei löytynyt. Perillä Suomessa hän tutkitutti elimistönsä hiivatasapainon yksityisessä laboratoriossa.

Edes candida-hiivaa ei ollut liikaa. Tiina oli täysin neuvoton.

Hän turvautui Ville Valtoseen, joka neuvoi karttamaan ”humpuukitestejä” ja muuttamaan terveeseen hirsimökkiin.

Hän varasi ajan Erkki Antilalle, ympäristöherkkien suosimalle lääkärille, joka harjoittaa funktionaalista lääketiedettä.

Potilaita hoidetaan esimerkiksi ruokavaliolla, ravintolisillä ja antioksidanteilla. Valtaosa lääkäreistä suhtautuu funktionaaliseen lääketieteeseen epäillen ja pitää sitä kalliina puoskarointina.

Tiina ei piitannut muiden lääkärien mielipiteistä. Hän halusi parantua.

Antilan mielestä ympäristöherkkyys johtuu altistumisesta mikrobien tuottamille myrkyille tai myrkyllisille kemiallisille aineille. Hänestä se on fyysinen sairaus. Krooniset tulehdukset ovat yleisiä. Sen vuoksi ravitsemus ja elimistön antioksidanttijärjestelmä pitää saada kuntoon, ja elimistön sisäistä myrkkykuormaa on vähennettävä.

Hän kirjoitti Tiinalle lääkettä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hän suositteli myös vitamiineja, maitohappobakteereja ja L-glutamiinia, joka vahvistaisi suoliston limakalvoja.

Tiina kokeili joitain vitamiineja, mutta ne eivät sopineet hänelle.

Hänen vatsavaivansa olivat yltyneet. Hän söi enää vain muutamia ruoka-aineita, kuten kvinoaa, kanaa ja kalaa. Gastroskopiassa selvisi, että hänen vatsalaukkunsa ja ohutsuolensa olivat tulehtuneet. Vatsahaavoja oli kaksi.

Niistä oli jotenkin selvittävä, sillä lääkkeitä hän ei enää kestänyt.

 

Merja Himanen on 58-vuotias ja työkyvyyttömyyseläkkeellä, koska hän ei voi edes käydä ostoksilla ilman hengityssuojainta.

Hän työskenteli Helsingin taloushallinnon taloussihteerinä ja altistui kosteusvaurioille työpaikallaan. Niitä yritettiin korjata, mutta hän ei sietänyt edes tuoreen maalin hajua eikä uusia huonekaluja, joista erittyi formaldehydiä.

Hän söi antibiootteja korvatulehduksiin, jotka luultavasti johtuivat mikrobimyrkyistä.

Himanen yritti pysyä työelämässä. Hän sai virkavapaata työstään ja kokeili kolmessa vuodessa yhdeksää työpaikkaa, mutta voi jokaisessa pahoin. Vuonna 2011 hän pääsi eläkkeelle. Siihen vaadittiin B-todistus neurologilta ja lausunto Helsingin kaupungin uudelleensijoittajalta.

Eläkkeellä hänen vatsavaivansa yltyivät. Hän etsi apua Ville Valtoselta, jonka mukaan ne johtuivat kemikaaliherkkyydestä. Erkki Antilan mielestä hän kärsi seleenin ja ubikinonin puutteesta sekä D-vitamiinin imeytymishäiriöstä.

63A1240
Merja Himanen käyttää puhallinsuojainta kauppakeskuksessa Espoossa. Kuva Riikka Hurri

Himanen ymmärsi, että hänen on hyväksyttävä sairautensa.

Hän on jo vuosia neuvonut kaltaisiaan Suomen hajuste- ja kemikaaliyliherkät -yhdistyksen tukipuhelimessa. Moni soittaja on itsemurhan partaalla. Himasen mielestä ympäristöherkät ovat tämän päivän kurjalistoa, jota yhteiskunta saa kohdella miten tahansa.

Ville Valtoselta hän on kuullut monikemikaaliherkistä, jotka ovat altistuneet sairaalassa kemikaaleille, käyttäytyneet sekavasti ja lähetetty pakkohoitomääräyksellä psykiatriseen hoitoon. Valtonen on kertonut myös homesairaista lapsista, jotka on otettu huostaan, kun äidit eivät ole päästäneet heitä sairaisiin kouluihin.

Himanen korostaa, kuinka onnekas hän on. Arki sujuu monenlaisin järjestelyin.

Hän esittelee kerrostalokotinsa. Ovessa on muovilaatikko Helsingin Sanomille, sillä hän ei kestä tuoretta painomustetta. Aviomies vie lehden tuulettumaan parvekkeelle. Himanen lukee uutiset, kun painomuste ei enää haise.

Mattoja ei ole, jotta pölyä ei kertyisi. Tietokone on makuuhuoneessa, mutta keskusyksikkö on asennettu keittiön kaappiin. Näyttöruutu on tyhjän akvaarion sisällä ja näppäimistö muovipussissa, jotta palontorjunta-aineet eivät ärsyttäisi.

Viime vuosina hän on herkistynyt myös sähkölle. Hän ottaa kaapistaan mittarinsa, joista toisella voi tarkistaa sähköverkon sähkö- ja magneettikentän ja toisella mitata mikroaaltosäteilyä.

Sen jälkeen hän näyttää kevyen allergia-suojaimensa, joka suodattaa hiukkasia ja hajuja. Järeämmän puhallinsuojaimen hän pukee ylleen ostoksille. Vyötärölle tulee puhallin, ja aktiivihiilisuojain suodattaa hengitysilman.

Himanen tietää, että hän näyttää varustuksineen jopa pelottavalta.

 

Sosiaali- ja terveysministeriön muistiossa marraskuulta 2013 arvioidaan, että ”kansainvälisten tutkimusten mukaan ympäristöherkkyydestä on merkittävää haittaa alle prosentille väestöstä”. Se tarkoittaa korkeintaan 50 000 suomalaista.

Kuopion yliopistossa on koottu 17 tutkimusta kuudesta maasta. Niistä selviää, että lääkärin diagnosoima monikemikaaliherkkyys on 0,2–6,3 prosentilla väestöstä.

Asiantuntijat arvelevat, että ympäristöherkkyys yleistyy jopa rajusti.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta arvioi, että rakennusten kosteus- ja homeongelmat ovat lisääntyneet. Jopa joka neljäs rakennus vaatii välitöntä korjausta. Kouluja ja päiväkoteja remontoidaan urakalla. Haitallista mikrobikasvustoa torjutaan desinfiointiaineilla, kuten Formula 429:llä, jota markkinoidaan turvallisena.

Mirja Salkinoja-Salosen mukaan Formula 429 sisältää guanidiinibiosidia ja kvarternäärisiä ammoniumyhdisteitä, jotka ovat myrkyllisiä hengitysteille ja silmille.

Markku Sainio tuhahtaa homehysterialle. Hän toteaa, että home- ja kosteusvauriot ovat nousseet ympäristön vaaratekijöistä ”pahikseksi numero yksi”. Potilaat kiusaavat päättäjiä, joilta vaaditaan suotta miljardeja euroja koulujen ja päiväkotien korjaamiseen.

Väittely on junnannut paikallaan jo vuosia. Asenteet ympäristöherkkyyttä kohtaan ovat kuitenkin pehmenneet, ja ratkaisuja yritetään etsiä.

Home- ja kosteusvaurioista oireileville ryhdytään laatimaan Käypä hoito -suositusta, joka julkaistaan vuoden 2016 aikana. Monikemikaaliherkkyydestä kootaan parhaillaan katsausta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa THL:ssä.

Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimii ympäristöherkkyysverkosto, joka on esittänyt ympäristöherkkyydelle omaa valtakunnallista tautinimikettä R68.81. Se astuu voimaan ensi vuoden alusta. Diagnoosinumero tarkoittaa ”jatkuvaa tai toistuvaa poikkeuksellista herkkyyttä ympäristön tavanomaisille tekijöille”.

Ympäristöherkkyyttä on luokiteltu muuallakin, tosin tulkinnat vaihtelevat.

Saksassa ja Itävallassa monikemikaaliherkkyys ja sairasrakennus-oireyhtymä luokitellaan koodilla T78.4 määrittelemättömäksi allergiaksi. Sähköherkkyydelle on koodi Z58, joka tarkoittaa fyysiseen ympäristöön liittyviä ongelmia.

Ruotsissa ja Tanskassa monikemikaaliherkkyyden diagnoosinumero on R68.8 eli muu yleinen oire tai sairaudenmerkki. Japanissa on käytössä T65.9 eli määrittämättömän aineen myrkkyvaikutukset.

Diagnoosinumero on askel oikeaan suuntaan, sillä sen avulla ympäristöherkkyyden voi tunnistaa aiempaa helpommin. Lisäksi selviää, kuinka yleistä se on. Sen sijaan koodi ei takaa automaattisesti Kelan etuuksia, kuten sairauspäivärahaa.

Koodi ei myöskään ratkaise potilaiden ongelmia eikä hoitoa.

Markku Sainio aikoo ratkaista ne.

 

Keväällä 2014 Tiina sai voimakkaita oireita sähköstä. Päivisin hän istui sisarensa kodissa ja luki romaaneja. Hän kävi kaupassa, joogasi ja lenkkeili, jos pystyi. Viikoittain hän purki tunteitaan psykologille, jotta jaksaisi elää sairautensa kanssa.

Hän toivoi lujasti, että parantuisi. Että joku vihdoin saisi selville, mistä hänen oireensa johtuvat. Tekisi hoitosuunnitelman.

Siksi hän kuunteli kiinnostuneena Markku Sainion suunnitelmaa. Syksyllä Sainio aikoo kokeilla teoriaansa ympäristöherkkiin, joita hän kokoaa HUS:n iho- ja allergiasairaalan sisäilmapoliklinikalta. Hän aikoo mitata potilailta esimerkiksi autonomisen hermoston sykevaihtelua, joka kertoo keskushermoston yliärtyvyydestä.

Avuksi hän tarjoaa kognitiivista psykoterapiaa ja sovellettua rentoutusta.

Arki on Sainion reseptillä yksinkertaista. Pitää olla ajattelematta vaaroja ja pyrkiä elämään mahdollisimman normaalisti, sillä altistumisen välttely lisää huolestuneisuutta ja pahentaa oireita. Lenkkeily kohentaa mielialaa ja vähentää huolta ja stressiä.

Sainion mielestä aivojen sietokykyä on lisättävä.

Useat ympäristöherkät, kuten Merja Himanen, ovat järkyttyneitä Sainion teoriasta, sillä heistä se leimaa sairauden psyykkiseksi. Heidän mielestään ”mahdollisimman normaali elämä” sairastuttaa, kun taas altistuksen välttäminen vähentää oireilua.

Tiina ei tyrmännyt täysin Sainiota.

Myös hänestä liikunta helpottaa oloa ja pelko vahvistaa oireita. Elimistö on jatkuvassa stressitilassa ja reagoi siksi herkästi ärsykkeisiin. Mutta mitä enemmän hän pohti Sainion reseptiä, sitä enemmän häntä ärsytti.

Hänen mielestään yksin pelko ja huolestuneisuus eivät voi aiheuttaa oireita. Ajattelutavan muutos voi vähentää stressiä, jolloin oireet lievenevät. Ne eivät kuitenkaan poistu. Häntä voi huimata, vaikkei hän ole huomannut yhtäkään vaaratekijää.

Hänestä ympäristöherkkyys on ”monen tekijän summa”.

Samaa mieltä ovat THL:n ylilääkäri Päivi Mäkelä-Bengs ja tutkimusprofessori Marjukka Mäkelä, jotka kuuluvat Markku Sainion kanssa ympäristöherkkyysverkostoon. Heidän mielestään Sainion teoria on ”yksi selitysmalli, jota voi kokeilla”.

 

Asuntoa ei ole löytynyt. Elokuussa 2014 Tiina on etsinyt kotia lähes vuoden.

Takana on reilut 800 yhteydenottoa, yli 150 asuntonäyttöä ja 70 000 ajokilometriä. Hän on välillä toiveikas, toisinaan peloissaan. Mitä jos sopivaa asuntoa ei löydy? Sisarensa luona hän voi hyvin, muttei voi viipyä siellä loputtomiin.

Tiina istuu sisarensa pihassa. Hän on mukava, analyyttinen ja huumorintajuinen.

Pitkät ruskeat hiukset, kaunis hymy, farkut ja t-paita. Ympäristöherkkyys ei näy ulospäin, ja siksi hän ei enää puhu vuokranantajille homeista, kemikaaleista eikä sähköstä. Asuntonäytöissä hän ottaa salaa esiin Cornet-mittarinsa ja tarkistaa mikroaaltosäteilyn tehotiheyden.

Usein hän kertoo, että käy töissä ja opiskelee. On pakko, sillä vuokranantajat pelkäävät ongelmia. Miten muuten hän ikinä saisi vuokrattua asuntoa?

Kuluneen vuoden aikana hän on siirtynyt kriisistä toiseen. Hän ihmettelee ihmisen kykyä sopeutua. Aluksi häntä itketti, kun hän ei pystynyt syömään leipää. Sen jälkeen tuli päiviä, jolloin hän ei voinut syödä mitään. Onneksi hän voi nyt paremmin.

Tulevaisuuttaan hän ei silti osaa edes suunnitella.

Eniten hän kaipaa vapautta. Sitä, että voisi olla ja asua missä tahansa.