
Korona kätki syövät alleen
Yli tuhat syöpää jäi toteamatta pandemian alussa. Viive voi vaikeuttaa hoitoja.
Syöpärekisterin mukaan Suomessa havaittiin 1 600 syöpätapausta ennustettua vähemmän vuonna 2020. Luvut eivät kerro syöpien vähenemisestä, vaan siitä, että koronapandemia viivästytti syöpien toteamista.
Naisten yleisimmän syövän eli rintasyövän vaje oli 333 diagnosoitua tapausta (6,4 prosenttia) ja miehillä yleisimmän eturauhassyövän 481 tapausta (8,7 prosenttia). Erityisen kauas ennusteesta jäivät ihomelanoomatapaukset, joita todettiin 20,9 prosenttia eli 409 kappaletta ennustetta vähemmän.
Osa syöpien seulontapisteistä suljettiin väliaikaisesti ensimmäisen korona-aallon aikana keväällä 2020, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri Johanna Mattson. Myös seulontoihin hakeutuminen väheni.
”Esimerkiksi rintasyövän seulontoihin osallistui keväällä 2020 viisi prosenttia vähemmän naisia kuin edellisvuonna.”