Yle sai vapauttavan tuomion tutkivan toimittajan potkuista – JSN:n tuleva johtaja seurasi potkuja äänettömän etäyhteyden kautta

Journalistiliiton mukaan riidat koeaikapurkutapauksissa ovat työelämässä harvinaisia. Työsuhdetta ei koeaikanakaan saa purkaa asiattomasti.

Eero Hyvönen
Teksti
Jari Hanska
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin käräjäoikeus vapautti tänään Yleisradion koeajalla purettua työsuhdetta koskevassa kiistassa.

Moitteita Ylelle sen sijaan tuli tavasta, jolla työsuhde purettiin.

Ylen toimittajan Tuula Malinin työsuhde purettiin kesäkuussa 2018. Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnolla aiemmissa työtehtävissään palkittu Malin oli palkattu määräaikaiseen työsuhteeseen Tampereella sijaitsevaan Yle Mediadeskiin saman vuoden alussa.

Malinin tehtäviin kuului Ylen aluetoimitusten tutkivan journalismin kouluttaminen ja sparraus. Viimeiseksi jääneenä projektina hän tuotti laajaa sote-uudistusta käsittelevää juttusarjaa ja koordinoi siihen liittyvien juttujen tekemistä Ylen aluetoimitusten välillä. Sote-uudistusta käsitellyt paketti julkaistiin Ylen nettisivuilla 11. kesäkuuta. Juttu oli esillä myös televisiossa ja radiossa.

Samana päivänä Malinin työsuhde purettiin.