Passi riittää lomamatkalle – yksin lapsensa kanssa matkustava tarvitsee harvoin lupalappuja

Alaikäinen voi matkustaa valtaosaan Euroopan maista normaaleilla matkustusasiakirjoilla.

lentomatkustus
Teksti
Tuomas Pulsa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Toinen huoltajista voi lähteä lapsen kanssa kahdestaan ulkomaanmatkalle käytännössä samoin ehdoin kuin kaksi huoltajaa yhdessä. Reissuun pääsee, kunhan vaadittavat matkustusasiakirjat ovat kunnossa myös lapsen osalta.

Jos lapsi matkustaa muiden kuin oman huoltajansa seurassa, osa maista suosittaa pitämään mukana huoltajien allekirjoittamaa lupatodistusta. Erittäin harvinaissa tapauksissa tällainen todistus on vaadittu myös vain toisen huoltajansa seurassa matkaavalta lapselta.

Matkatoimisto Finnmatkojen viestintäpäällikkö Julia Melkin kertoo muistavansa yhden tapauksen, jossa heidän asiakkaansa joutui selvittämään kohdemaan viranomaiselle, että lapsella oli myös kotimaahan jääneen huoltajan lupa lähteä matkalle.

Normaalitilanteessa ylimääräisille asiakirjoille ei yleensä ole tarvetta.

Suomesta poistuvilta lapsilta tarkistetaan lähtökohtaisesti vain kyseisellä matkalla vaadittavat matkustusasiakirjat, kertoo Helsingin rajatarkastusosaston varapäällikkö Reijo Paloniemi rajavartiolaitokselta.