Yksin tullut Gabir odottaa perhettään Suomeen: ”Tiedätkö, kuinka kauan tässä menee?”
Irakilaisnuoren haave tuskin toteutuu. Vuonna 2013 perheensä sai Suomeen vain yksi lapsi.
Ikkuna on melkein seinän kokoinen. Syyskuun aurinko paistaa niin kirkkaasti, että Gabir, 17, ei ole ihan varma, onko nyt kesä vai talvi.
Lämpötila on 24 astetta matalampi kuin Bagdadissa, mutta Gabir on kuullut, että talvella Suomessa on pilkkopimeää suurimman osan päivästä. Setä on asunut Helsingissä ja lähettänyt valokuvia, kertonut saunasta ja idioottimaisen kuuloisesta jäävedessä lillumisesta, mutta ei Espoossa hankia ole.
Ikkunasta ei näe pidemmälle kuin seuraavaan taloon. Kehä kolmonen kulkee sen verran lähellä, että espoolaisten tontit on pilkottu pieniksi, kuusiaidoin erotelluiksi saarekkeiksi, joihin mahtuu autotalli ja terassi.
Viereinen talo on myös ryhmäkoti, yksin tulleiden lasten vastaanottokeskus. Parinkymmenen alaikäisen turvapaikanhakijan kansoittamat kivitalot sijaitsevat kauniiden omakotitalojen välissä, aivan golfkentän tuntumassa.
Vielä kaksi viikkoa sitten kaupungin omistamat rakennukset olivat tyhjillään, mutta lapsia on tullut kesän ja syksyn aikana niin valtavasti, että kaikki mahdolliset tilat piti valjastaa käyttöön
