Jos ydinvoimalaa ei tulekaan? – Pyhäjoella ei ole varasuunnitelmaa, niemeä on myllätty ja rakennettu

Ydinvoimakisan hävinneessä Simossa ydinvoimalaton kaava on viimein valmistumassa.

Fennovoima
Teksti
Juha Kauppinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pyhäjoen päättäjien mukaan kunnalla ei ole vaihtoehtoisia suunnitelmia sen varalle, että Fennovoiman ydinvoimala ei toteutuisikaan.

”Ei ole mitään varasuunnitelmia aikomus tehdäkään. On luotettu, että hanke etenee aina seuraavaan vaiheeseen, ja näinhän se on aina tehnyt, vaikka toki tiettyjä vaikeuksia on ollut”, sanoo Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen.

Näin kertovat myös kunnanvaltuutetut kokoomuksen Raino Peltoniemi ja vasemmistoliiton Matti Nousiainen. Peltoniemi on kannattanut hanketta alusta asti, Nousiainen vastustanut.

Ydinvoimalan rakentamisluvan olisi tarkoitus tulla valmiiksi vuonna 2018, mikäli SF Voimaosakeyhtiö saa toimitettua kaikki paperit viranomaisille ja nämä vakuuttuvat siitä, että vakavat turvallisuuspulmat ovat taakse jäänyttä elämää. Voimala valmistuisi vuonna 2024.

Vuonna 2016 Fennovoima oli myrskyn silmässä nimenomaan turvallisuusasioiden vuoksi.