VVO:n vuokrabisnes on kultakaivos ammattiliitoille – ottanut harppauksia pörssiyhtiön suuntaan

Uutisanalyysi: Osingot viisinkertaistuneet kuudessa vuodessa.

ammattiliitot
Teksti
Mikko Niemelä

Suomen suurin markkinaehtoinen yksityinen vuokranantaja VVO-konserni pyristelee irti yleishyödyllisestä imagostaan.

Yhtiö ilmoitti myyvänsä yli 8 600 valtion tukemaa vuokra-asuntoa Y-säätiölle 75 miljoonan euron kauppahintaan. VVO:lle jää kaupan jälkeen noin 5 000 valtion tukemaa vuokra-asuntoa.

Yhtiön mukaan se aikoo rakennuttaa uutta tai ostaa jo olemassa olevaa kiinteistökantaa erityisesti pääkaupunkiseudulta, jossa kysyntää vuokra-asunnoista on paljon.

Vastaavasti taantuvilta paikkakunnilta VVO myy asuntojaan pois, eli liiketoimintaa keskitetään ja yhtiö haluaa kasvaa. Omistajille halutaan myös turvata vakaa osinkotuotto, mieluiten nousujohteisesti.

Kuulostaa ihan normaalilta liiketoiminnalta.