Voittajan kirjoitus: Itku pitkästä ilosta – mutta hyvällä tavalla
Suomalaisen kirjoituskilpailun 2014 voittaja Tommi Paavilainen etsi viisautta vanhoista sanonnoista.
Sauna, sisu ja salmiakki. Näin saatetaan joskus kiteyttää suomalaisuuden käsite. Kertooko kyseinen sanakolmikko kuitenkaan mitään aidosta suomalaisuudesta? Voiko sanojen avulla piirtää selkeää suomalaisuuden tulevaisuudenkuvaa vai tarvitaanko kuitenkin jotakin laajempaa ja syvällisempää?
Kun yritetään määritellä suomalaisuutta tai suomalaisen kansakunnan ominaisluonnetta, törmätään väistämättä yleistyksiin. Sinivalkoiseen muottiin saatetaan upottaa niin esineitä, tapoja kuin luonteenpiirteitäkin. Kansallisuutta ja sen tulevaisuutta ei voikaan pohtia vain materiaalien tai uusien innovaatioiden näkökulmasta, sillä ne eivät sinällään profiloi kansakuntaa: astiankuivauskaapit, kännykät tai vihaiset linnut eivät kerro vielä mitään itse suomalaisuudesta tai sen tulevaisuudesta.
Minulle suomalaisuus ei ole tavaroita tai tapoja vaan ajatuksia ja tunteita, jotka ovat kummunneet oman kansan mielestä ja kielestä. Ehkä suomalaisuuden syvimmän ytimen voikin tavoittaa unohtamalla pelkistetyt stereotypiat ja kurkistamalla ajassa hieman taaksepäin. Tällöin voi kuulla kansan oman äänen, joka heijastaa suomalaisuuteen syvälle juurtuneita ajatuksia ja käsityksiä – yhteisiä arvoja, joita suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan. Kansan oman äänen ja täten aidon suomalaisuuden voikin ehkä löytää vanhoista suomalaisista sanonnoista. Kyllä vanha kansa tietää.
”Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.” Turha siis edes yrittää, huonosti käy kuitenkin. ”Räkänokastakin mies tulee, vaan ei tyhjän naurajasta.” Nauraa ei saa ilman erityisen hyvää syytä. ”Itku pitkästä ilosta.” Turha oikeastaan nauraa ollenkaan, kohta kuitenkin itkettää. ”Aidan takana ruohokin on vihreämpää.” Muilla ihmisillä on kaikki aina paremmin. Entäpä jos suomalainen on näistä melko ankarista sanonnoista huolimatta onnellinen? Vanha kansa vastaa: ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.”
