Tere vastaa

Liberan sisältöjohtajalla Tere Sammallahdella piisaa mielipiteitä.

hän
Teksti
Tuija Siltamäki
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pitihän se arvata. Twitterissä joku tulee aina pilaamaan tunnelman.

No vaikka siksi, että Tere Sammallahti on ajatushautomo Liberan sisältöjohtaja, tuhansien seuraama mielipidevaikuttaja, kokoomusaktiivi ja ahkera vapausaatteen puolestapuhuja. Sammallahti on julkaissut 155 Youtube-videota, yli 16 000 tviittiä ja päälle 300 blogipostausta. Tubettamista hän on harrastanut kolme vuotta, tviittailua neljä ja bloggaamista kuusi.

Tänä vuonna uusia tekstejä on putkahtanut Uuden Suomen blogialustalle yli sata, keskimäärin kaksi viikossa. Niissä hän kysyy, miksi moderni feministi tekee kaikesta sukupuolikysymyksen ja miksi Ruisrock taipui ”loukkaantuneiston” Twitter-kuplan edessä.