Viranomaisen resurssit eivät riitä valvontaan – Yksityiset terveysalan jätit ahmivat pieniä kilpailijoitaan

Kilpailulakia on muutettava, jotta sote-yrityskaupat saadaan kilpailuviranomaisen tarkempaan valvontaan.

kilpailulaki
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sote-uudistus on saanut jo suuret terveysalan yritykset, kuten Mehiläisen, Terveystalon ja Attendon, ostamaan pienempiä yrityksiä ympäri Suomen.

Onko kilpailu- ja kuluttajaviranomainen törmännyt tapauksiin, joissa on vaara kilpailun vääristymisestä jossakin kunnassa, Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuspäällikkö Maarit Taurula?

”Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) voi tutkia vain sellaisia yrityskauppoja, joissa kilpailulain mukaiset liikevaihtorajat ylittyvät.”

”Rajat on asetettu korkealle, joten suurin osa terveyspalvelutoimijoiden yrityskaupoista on jäänyt KKV:n toimivallan ulottumattomiin, ja asiaa tutkimatta on vaikea arvioida yksittäisten yrityskauppojen kilpailuvaikutuksia kuntatasolla.”

Pitäisikö lakia muuttaa, jotta viranomainen voisi tutkia tapauksia enemmän ja tehokkaamin?