Arvvoisha puhemiesh…

Kansanedustaja tuli täysistuntoon humalassa. Kaksi kansanedustajaa poistettiin illalliselta päihtymyksen vuoksi. Kansanedustaja tukisti kollegaa kännissä. Entä sitten?

alkoholi
Teksti
Karoliina Paananen
Kuvitus
Outi Kainiemi

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Miten avioliittosi voi? Käytätkö alkoholia?

Kevään 1995 eduskuntavaalien jälkeen Päivi Räsänen (kd) istui eduskunnan työterveyshoitajan vastaanotolla. Edessä oli ensimmäinen kausi kansanedustajana.

”Enpä juuri”, Räsänen vastasi alkoholinkäyttöä koskeneeseen kysymykseen.

Hoitaja takertui. Juuri! Mitä se tarkoittaa, hän kysyi ja piti puhuttelun.

Hoitaja oli nähnyt urallaan, kuinka monilla kansanedustajilla juominen oli lähtenyt käsistä. Ja kuinka siitä oli seurannut irtosuhteita ja avioeroja.

Olihan eduskuntatyössä riskinsä: etäisyys perheestä ja kotoa, julkisuus, stressi, hyvä palkka…

Räsänen oli tarkoittanut käyvänsä ehtoollisella.

 

Töissä ryyppäämisellä on politiikassa pitkä historia. Viinanhuuruisin vaihe alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen, kuten koko sotatraumojen kanssa kamppailevalla kansalla.

Alkoholi sai lääkkeen roolin.

Sota-ajat jättivät jälkeensä myös joukon vaille koulutusta ja ammattia jääneitä nuoria miehiä, ja toimettomuutta yritettiin kestää väkijuomien avulla. Puistojen laidoille alkoi kerääntyä puliukkoja. Juominen oli näkyvää.

Yksi nuoren veteraanisukupolven edustajista oli turkulainen Mauno Koivisto. Kun Koivisto vapautui jatkosodasta vain 20-vuotiaana, hän piti itsensä kiireisenä. Työskenteli satamassa, liittyi sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, luki ylioppilaaksi, väitteli tohtoriksi ja aloitti uran pankissa ja politiikassa.

Koivisto valittiin valtiovarainministeriksi 1960-luvulla, jolloin alkoholia, yleensä viinaa tai olutta, tarjottiin kaikkialla. Neuvotteluissa oli juomatarjoilu, väännettiinpä asioista sitten ministerien tai työehtosopimusosapuolten kesken. Ryyppyreissuille vetäydyttiin järjestöjen ja liittojen huviloille ja kurssikeskuksiin. Lounaat venyivät.

Kaikkialla ei ollut sopivaa ottaa. Puoluekokouksissa ei yleensä tarjottu alkoholia, varsinkaan raittiusliikehenkisten vasemmiston ja keskustan tilaisuuksissa. Iltaa tosin saatettiin jatkaa kokouksen jälkeen lähikapakassa.

Juominen ei rajoittunut pelkästään työaikaan. Valtiovallan edustajille myytiin Alkossa niin sanottua ministeriviinaa. Kun vuonna 1972 tavallinen kansalainen maksoi kossupullosta 17,20 markkaa, ministeri sai pullon markalla ja kymmenellä pennillä.

Vapaa-aikaa vietettiin rentoutumalla saunailloissa ja ravintoloiden kabineteissa.

Juomista ei tarvinnut pahemmin peitellä. Esimerkiksi ministeriöiden tiedotustilaisuuksissa oli poikkeuksetta tarjoilua myös toimittajille. Journalistit joivat itsekin niin paljon, ettei heillä olisi ollut varaa puuttua poliitikkojen ryyppäämiseen, ajateltiin.

”Karhun halaus”, Teuvo Hakkarainen selitti oikeudessa pidettyään Veera Ruohoa otteessaan ja suudeltuaan tätä väkisin.

Joulukuussa 2017 perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho julkaisi Facebook-päivityksen, jossa hän moitti toimittajia. Journalistit olivat pettäneet poliitikkojen luottamuksen.

Eduskunnassa oli vietetty eduskuntaryhmien pikkujouluja, kun yksi perussuomalaisten eduskunta-avustajista oli alkanut voida pahoin. Oksetti, jalat eivät kantaneet. Syyksi epäiltiin alkoholimyrkytystä.

Onneksi paikalla oli lääkäri. Päivi Räsänen.

Myöhään illalla istuntosalissa käsiteltiin alkoholilain uudistusta. Räsänen oli juuri ehtinyt pyytää puheenvuoroa varapuhemieheltä, kun hänet haettiin salista auttamaan avustajaa. Paikalle hälytettiin ambulanssi. Pian tapausta käsiteltiin julkisuudessa.

Revittelyä, torui Halla-aho Facebook-päivityksessään.

”Toimittajat on perinteisesti kutsuttu poliitikkojen sisäisiin kemuihin sillä sanattomalla sopimuksella, että mitä näissä kemuissa tapahtuu myös jää sinne. Luottamus on välttämätöntä, koska kun ihmiset ja viina kohtaavat, sattuu sitä, tätä ja tuota. Jo se, että lehdet revittelevät jonkun avustajan humalatilasta ja oksentamisesta, on mautonta ja omiaan rikkomaan tämän luottamuksen.”

Oli samana iltana tapahtunut muutakin. Teuvo Hakkarainen (ps) oli suudellut Veera Ruohoa (kok) väkisin ja pitänyt tätä väkivalloin otteessaan sillä seurauksella, että Ruohon niska kipeytyi.

”Karhun halaus”, Hakkarainen selitteli, kun asiaa puitiin oikeudessa.

Ei mennyt kännin piikkiin. Helsingin hovioikeus tuomitsi Hakkaraisen sakkoihin pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Eduskuntaryhmä antoi Hakkaraiselle vakavan varoituksen, ja Hakkarainen erosi puolueen toisen varapuheenjohtajan paikalta. Myöhemmin puhemies Paula Risikko (kok) linjasi, että eduskuntaryhmien pikkujoulut päättyisivät vastedes viimeistään puoliltaöin eikä niitä vietettäisi samaan aikaan, kun meneillään on täysistunto.

Pian Ruohon tapauksen tultua julki Päivi Räsänen sai puhelun iltapäivälehden toimittajalta. Liikkeellä oli juoru, jonka mukaan Hakkarainen olisi ahdistellut myös Räsästä, puristellut rinnoista.

Huhu ei pitänyt paikkaansa. Totta oli, että Hakkarainen oli käynyt kiinni myös Räsäseen.

Vuotta aiemmin Räsänen oli kävellyt eduskunnan lisärakennuksen Pikkuparlamentin pihalla, kun umpihumalainen Hakkarainen oli tullut vastaan, tarttunut Räsästä hiuksista ja kieputtanut häntä ympäri soperrellen tämän nimeä.

Hakkaraisesta ei kuulunut juuri mitään sen jälkeen, kun hän aloitti työt Euroopan parlamentissa kesällä 2019. Joulukuussa 2019 maakuntalehti Keskisuomalainen julkaisi reportaasin, jonka tarkoituksena oli seurata Hakkaraisen työskentelyä Brysselissä.

Hikoilua, pahaa oloa ja kuumetta valitelleella mepillä oli kuitenkin vaikeuksia päästä työpaikalle, ja viimein perillä oli saatava kaljaa. Haastattelussa Hakkarainen virkkoi, että Suomi olisi vapaampi Neuvostoliitossa kuin Euroopan unionissa.

Aina kysymys Neuvostoliiton merkityksestä Suomen vapaudelle ei ole ollut vain teoreettinen. Suomen ulkopolitiikkaa määritti vuosikymmeniä idänsuhde. Sitä taas määritti alkoholi.

Aluksi siksi, että yhteistyö oli väkinäistä. Kuka nyt pystyisi vannomaan ikuista ystävyyttä entiselle viholliselle tuosta vain? Lisäksi juomiseen oli taipumusta rajan molemmin puolin jo entuudestaan.

Työ ulkopolitiikassa ei ollut kevyttä, ja stressi vauhditti juomatahtia.

Suhteiden lämmittelyä ryhtyi hoitamaan pääministeri Mauno Pekkala (Skdl). Neuvostoliitto odotti Suomen, siis Pekkalan, tekevän aloitteen yhteistyö- ja avunantosopimuksesta. Presidentti Juho Kusti Paasikivi kielsi jyrkästi pääministeriä tekemästä aloitetta. Pekkala lievitti ristipaineessa ahdistustaan katoamalla ryyppyreissuille.

Idänsuhteissa pärjäsi niin kauan kuin kesti viinaa. Ryyppääminen Helsingin Tehtaankadulla suurlähetystössä oli niin rankkaa, että illallisilla pöydän molemmin puolin juomalaseihin vaihdettiin salassa vettä kirkkaiden tilalle.

Yksi Neuvostoliiton suhteissa poikkeuksellisen ansiokkaasti pärjänneistä oli pitkäaikainen ulkoministeri Ahti Karjalainen (kesk). Karjalainen ja Mauno Koivisto olivat pitkään toistensa poliittisia kilpailijoita. He olivat vuorotellen presidentti Urho Kekkosen suosiossa ja epäsuosiossa, Suomen Pankissa, ministereinä. Välit viilenivät sitä mukaa kuin kilpa koveni. Molemmat tahtoivat Kekkosen seuraajaksi. Suhde viinaan heillä oli kuitenkin erilainen.

Kerran Koiviston teki mieli paiskata viskilasi puoluetoverinsa Väinö Leskisen kourasta, kun he olivat Pohjoismaiden neuvoston tilaisuudessa. Pitkän ministeriuran tehnyt Leskinen oli ollut Koiviston poliittinen esikuva. ”Tuttu kiilto” miehen silmissä ärsytti.

”Kuin karhu syleilisi”, Ahti Karjalainen kuvaili idänsuhteitaan, jotka olivat kosteat.

Ahti Karjalaisen ongelma syveni 1980- luvulla, vaikka valtaapitävien juomakulttuuri oli jo siistiytymässä. Vuosikymmenen aikana eduskuntaan valittiin aiempaa enemmän naisia. Asenne oli, että vain siivoton nainen olisi ryypännyt töissä. Työnteon vaatimukset alkoivat myös kiristyä. Ministerit menettivät saavutetun edun, ministeriviinat.

Karjalaisen uran alkupuoliskolla tiedotusvälineet olivat vielä varjelleet hänen yksityisyyttään, mutta julkisuus alkoi muuttua raadollisemmaksi. Vuonna 1979 Karjalaisen saama rattijuopumustuomio ei kiinnostanut yksin juorulehtiä, vaan jättisakoista kerrottiin television pääuutislähetyksessä.

1,4 promillea, 25 650 markkaa, ajokortti hyllylle.

Kuka rikkoo Karjalaisen ennätyksen, Uusi Suomi kysyi.

Kun Mauno Koivistosta tuli presidentti alkuvuodesta 1982, Ahti Karjalainen siirtyi Suomen Pankin pääjohtajaksi.

Karjalaisen lähtölaskenta pääjohtajan paikalta alkoi Ruotsin kruunun devalvaatiosta jo saman vuoden syksyllä. Karjalainen oli ollut lomailemassa naisystävänsä kanssa Espanjassa, mutta devalvaation takia hänet kutsuttiin nopeasti takaisin Suomeen. Lentokentällä koneesta astui juopunut pankinjohtaja, joka ei pystynyt vastaamaan tiedotusvälineiden kysymyksiin.

Toukokuussa 1983 presidentti Mauno Koivisto erotti Karjalaisen Suomen Pankin pääjohtajan tehtävästä ”yleiseen etuun” vedoten. Suomen Kuvalehden haastattelussa Karjalainen sanoi alkoholismin olleen Koivistolle vain tekosyy.

Karjalainen kuoli haimasyöpään 7. syyskuuta 1990. Samana päivänä tasavallan presidentti Mauno Koivisto lausui televisiouutisten välityksellä tunnustuksen pitkäaikaiselle kilpaveljelleen tämän palveluksesta isänmaalle. Yleisradion uutisankkuri siteerasi pääministeri Harri Holkeria (kok) ja sanoi, että Karjalaisen elämäntyö oli Suomen ulkopoliittisen linjan vahvistaminen.

”Kuin karhu syleilisi”, Karjalainen itse oli kuvannut suhdettaan ystäviinsä Neuvostoliitossa.

Mauno Koivisto muistetaan poliitikkona, joka johdatti Suomen länteen. Hän esiintyi arvokkaasti valtiovierailuilla ja kotimaan politiikassa. Koivisto ei ollut absolutisti, mutta hänet muistetaan myös siitä, että hän yritti siivota juopottelua politiikasta.

Presidentti Urho Kekkonen kävi onnittelemassa Ahti Karjalaista tämän 50-vuotispäivillä helmikuussa 1973.
Presidentti Urho Kekkonen kävi onnittelemassa Ahti Karjalaista tämän 50-vuotispäivillä helmikuussa 1973. © Ari Ojala/lk
Pirkko Mattilasta tuli muun muassa alkoholiasioista vastaava sosiaali- ja terveysministeri 2016.
Pirkko Mattilasta tuli muun muassa alkoholiasioista vastaava sosiaali- ja terveysministeri 2016. © Jussi Nukari/LK
Teuvo Hakkaraisen käyttäytymistä käsiteltiin perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksessa joulukuussa 2017.
Teuvo Hakkaraisen käyttäytymistä käsiteltiin perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksessa joulukuussa 2017. © Jussi Nukari/LK

Toimittajat alkoivat ryhdistäytyä samaan aikaan poliitikkojen kanssa. Lama-ajan irtisanomiset lisäsivät kiirettä toimituksissa 1990-luvulla. Myöhemmin lehtien siirryttyä digiaikaan toimittajien piti olla työkunnossa ja poliitikkojen valmiina kommentoimaan vuorokaudenaikaan katsomatta.

Uutiskynnys raportoida poliitikkojen alkoholinkäyttöä madaltui. Edes presidentti ei nauttinut koskemattomuutta.

Vuonna 1994 vastavalittu presidentti Martti Ahtisaari oli palaamassa ensimmäiseltä valtiovierailultaan Tukholmasta, kun hänen otsaansa teipattu laastari kiinnitti median huomion.

Haaverin syytä tiedusteltiin presidentin kansliasta. Presidentin väitettiin satuttaneen päänsä kesken iltatoimien, kun hän oli kammannut tukkaansa. Ruotsalainen iltapäivälehti Aftonbladet paljasti kuitenkin pian todellisen syyn. Illallisen jälkeen oli vietetty jatkoja ja Ahtisaari oli liukastunut parketilla lakeerikengillään ja lyönyt päänsä.

Nykyään julkaisupainike on herkässä. Usein ylilyönnit päätyvät otsikoihin ennemmin tai myöhemmin.

Joulukuussa 2011 kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja aloitti eduskunnan täysistunnossa puheenvuoroaan.

”Arvvoisha puheenjohtaja, arvvoisha puhemiesh…”

Ennen istuntoon saapumista Kataja oli osallistunut Suomen Tietotoimiston glögitilaisuuteen.

”Kaduttaa ja hävettää ihan hirveästi. Olin väärään aikaan väärässä paikassa”, hän sanoi Iltalehdelle.

”Pikkujoulujen glögikaudella on tosin muillekin saattanut käydä näin.”

Katajan sammalluksen seurauksena eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) muistutti talon pelisäännöistä puhemiehen blogissa.

”Vastuullisten päätösten tekeminen tai valmisteleminen päihtyneenä ei tule kysymykseen. Tässä mielessä eduskunta ei työpaikkana eroa muista työpaikoista.”

Urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) sai puolestaan pitkään selitellä, miksi hän oli nukahtanut pöytään kesken Leijonien jääkiekkojoukkueen juhlien Sotšin olympialaisissa 2014.

Sosiologi ja kansanedustaja Anna Kontula (vas) kertoo kirjassaan Eduskunta – vihamiehiä ja ystäviä (Into), kuinka mediakohu ei välttämättä ole haitaksi poliitikon uralle tai asemalle työyhteisössä.

Toukokuussa 2016 entinen perussuomalaisten ja myöhemmin sinisten kansanedustaja Pirkko Mattila ja Katja Hänninen (vas) joivat puhemiehen illallisella Tukholmassa niin reippaasti, että heidät poistettiin tilaisuudesta. Puhemies Maria Lohela (ps, sin) nuhteli kaksikkoa heidän käytöksestään, ja Mattila joutui selittelemään illan kulkua toimittajille.

Kontulan mukaan parivaljakolle lähinnä vitsailtiin jupakasta eduskunnassa. Mattilasta tuli myöhemmin alkoholiasioista vastaava ministeri.

Jos yksi mokaa, koko yhteisön uskottavuus on vaakalaudalla, eduskunnassa ajatellaan. Siksi kollegojen töppäilyjä myös piilotellaan. Tukholman illallisen tapahtumat päätyivät julkisuuteen vasta marraskuussa.

Päivi Räsänen sanoo, ettei olisi kertonut toimittajille Teuvo Hakkarainen tukistaneen häntä, jos ei olisi ollut pakko.

Eduskunnassa on tullut 25 vuoden aikana vastaan tilanteita, joissa Räsänen on kokenut toimivansa pikemminkin lääkärinä kuin poliitikkona. Toisinaan häneen otetaan myös yhteyttä joko lääkäriyden vuoksi tai vakaumuksen tähden sielunhoidollisessa tarkoituksessa.

”Suhtaudun tällaisiin asioina, jotka ovat vaitiolovelvollisuuden piirissä. Lääkärin vaitiolovelvollisuus ei rajoitu pelkästään lääkärin palkkatyöhön. Lääkäriys säilyy.”

Perussuomalaisten avustajan auttamisesta hän kertoi heti tapahtuman jälkeen medialle, mutta vetosi yksityiskohdissa vaitiolovelvollisuuteen. Sen sijaan silloin, kun väite kourimisesta tuli toistamiseen vastaan, Räsänen ja Hakkarainen päättivät oikoa huhupuheet.

Osa tulkitsi Räsäsen antaneen ymmärtää, että naisia saisi kohdella huonosti joutumatta hankaluuksiin, kun hän ei tehnyt rikosilmoitusta tai antanut haastatteluja. Tyypillinen konservatiivi!

”Vaikka tukistaminen tietysti tuntuu nöyryyttävältä, tajusin tilanteen.”

Räsänen itse katsoo tehneensä asiasta kyllä numeron. Hän halusi puuttua siihen toisella tapaa, koska piti selvänä, että Hakkaraisella oli ongelma.

Räsänen kertoi asiasta puhemiehelle ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajalle ja kehotti Hakkaraista hakemaan apua. Hän myös tuki Hakkaraista ”työtoverina ja lääkärinä”.

”Mielestäni juorujen levittäminen medialle ei palvele asiaa, vaan se, että asia rohjetaan ottaa suoraan puheeksi, huoli nostetaan esiin ja pyritään auttamaan sekä ohjaamaan työterveyshuoltoon ilman, että tuomitaan.”

Saatetaan eduskunnassa toimia myös toisin.

”Kun on poliittista kilpailua ja vastakkainasetteluja, on riski siihen, ettei aina ole niin vilpitöntä huolen kantamista.”

Kansanedustajan työhön kuuluu paljon erilaisia tilaisuuksia, kun eri alojen edustajat tahtovat tutustuttaa kansanedustajia toimintaansa. ”Ilmaista” alkoholia on yhä tarjolla paljon.

”Siinä on juuri se ongelma, että joillekin se on ongelma.”

Räsänen sanoo, että koska tilaisuuksiin mennään kansanedustajan aseman vuoksi, niihin olisi syytä suhtautua työtilaisuuksina, joissa ei yleensäkään oteta.

Ylivoimaisesti suurin osa kansanedustajista käyttää Räsäsen mielestä alkoholia sivistyneesti. Kuten työpaikoilla yleensä, alkoholin haitat näkyvät eduskunnassa yksittäisinä ylilyönteinä ja alkoholiongelmina.

Hankalaa on se, että kansanedustajien ongelmiin ei voi puuttua kukaan. Ei ole esimiestä, joka voisi pakottaa hoitoon potkujen uhalla. Kansanedustajilla on koskemattomuus.

Juttuun on haastateltu poliittisen historian professoria Kimmo Rentolaa Helsingin yliopistosta. Lisäksi lähteinä on käytetty Mauno Koiviston muistelmateosta Kaksi kautta. Muistikuvia ja merkintöjä (Kirjayhtymä), Risto Uimosen teosta Median mahti (WSOY), Kukka-Maaria Karjalaisen kirjaa Isä (WSOY) ja Ylen dokumenttisarjaa Koivisto.

Juttua korjattu 17.2. kello 14.18: Kansanedustaja Sampsa Kataja esiintyi humalassa täysistunnossa STT:n glögitilaisuuden, ei Sdp:n pikkujoulujen jälkeen.