Viimeinen sika lähti keskiviikkona 28. heinäkuuta kello 13.30
Ollikkalan sikatila Vihdissä on elättänyt kolmea sukupolvea. Edessä on enää yksi urakka, joulukinkkujen jako.
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Sikatilallinen ei ollut uskoa silmiään.
Joulukuussa 2015 Jari Ollikkala vieraili suomalaisten tutkijoiden kanssa Sterkselissa Hollannissa. Innovaatiokeskuksessa tutkittiin sikojen hyvinvointia.
Oli osasto, jossa kasvoi tehosikalan porsaita. Neljän viikon iässä vieroitetut saparohännät näyttivät pieniltä, pitkiltä ja laihoilta.
Sitten oli osasto, jossa emä oli imettänyt jälkikasvuaan yhdeksän viikkoa. Porsaat olivat jänteviä, kookkaita lihaskimppuja.
Kuin painonnostajia, Ollikkala ajatteli.
Hän palasi tilalleen Vihtiin ja rakensi sikalan tilat uusiksi. Tapa kasvattaa oli ainutlaatuinen Suomessa: vapaa ryhmäporsitus. Ei porsitushäkkejä, ei ahtaita karsinoita. Viisi emakkoa porsaineen eli laumana, mahdollisimman lajinmukaisesti.
Helmikuussa 2016 ensimmäiset porsaat syntyivät paksun olkipatjan päällä.
Valmistuvat eläinlääkärit harjoittelivat ja korkeat virkamiehet vierailivat tilalla. Facebookissa oli 15 000 seuraajaa. Video Aku-karjusta nousi somehitiksi, jota katsottiin yli 25 miljoonaa kertaa ympäri maailmaa.
Maaseudun Tulevaisuus otsikoi juttunsa: ”Ollikkalan tilalla on sikojen paratiisi.”
Nenään leijailee vieno lannanhaju. On marraskuu 2021, harmaa sadepäivä.
Sikala kaikuu tyhjyyttään.
Liitutaululle jäänyt teksti näyttää salakirjoitukselta: Synnäri, 10 emakkoa. Peräkammari, 47 sikaa.
Veera Ollikkala, Jari Ollikkalan tytär, esittelee synnäriä, porsitusosastoa.
Täällä porsiva emakko sai valita oman karsinan. Kahden viikon imetyksen jälkeen porsaat pääsivät temmeltämään vapaasti laumassa.
”Röyhkeimmät imivät maitoa myös muiden kuin oman emakon tisseistä.”
Isäntä kertoo, että porukassa porsaista kasvoi hyvin käyttäytyviä nuoria. Ei purtu toisten häntiä. Kun nisissä maito väheni, jälkikasvu matki äitiä ja alkoi syödä rehua. Ei kärsitty ripulista.
”Emakko on porsaan paras hoitaja ja opettaja.”
Pitkään imetetyt porsaat kehittivät vahvat lihakset. Elinvoimaisina ne hyödynsivät rehun tehokkaasti. Kun lihasiat teurastettiin, ruhoissa oli paljon lihaa ja ohuelti silavaa.
Juuri sellainen sianlihan pitää olla: vähän valkoista läskiä.
Sotavuosina suomalaiset näkivät unta rasvaisista porsaankyljyksistä.
Sianlihaan oli totuttu 1930-luvulla. Kun sota toi puutteen, siankylki katosi silakkalaatikon päältä ja läskisoosiin laitettiin ihran sijaan lanttua.
