Viikko lyhyesti: Varusmiesliitto haluaa naiset armeijaan, Espanjan ja Portugalin rannat täyttyivät myrkyllisistä hyytelöeläimistä

Viikon luku: Opiskelijoista 31 prosenttia oli pienituloisia vuonna 2017.

Viikko lyhyesti
Teksti
Wilhelmiina Palonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeriksi entisen poika

Uusi demokratia -puolue voitti Kreikan vaalit yltämällä lähes 40 prosentin kannatukseen. Vaalivoiton myötä pääministeriksi nousi Kyriakos Mitsotákis, jonka suvulla on ollut maassa huomattavaa valtaa. Tuoreen pääministerin oma isä Konstantinos Mitsotákis toimi Kreikan pääministerinä 1990-luvulla. Vaalitulos tarkoittaa paluuta vanhaan valtaan.

”Euroopan puolustaminen on vanhakantaista ajattelua.”

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps) työnsä aloittamisesta parlamentissa, Iltalehti 3.7.

”Ei kikkailla eikä sikailla, vaan etsitään ratkaisua.”

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) muun parlamentin toiveista ID-ryhmälle, Ilta-Sanomat 6.7.

”Muille se voi olla normaalia, mutta suomalaiselle traaginen epäonnistuminen.”

Ministeri Timo Harakka (sd) 13 minuutin viiveestä, EU:n sosiaali- ja työministereiden kokous 8.7.

Kaikki armeijaan

Varusmiesliitto haluaisi asevelvollisuuden pakolliseksi myös naisille. Liiton puheenjohtajan mukaan nuorten heikentynyt maanpuolustustahto kielii siitä, että nykyinen asepalvelus koetaan epätasa-arvoiseksi. Lisäksi toiveena on, että uudistus parantaisi naisten asemaa armeijassa.

Ruotsissa huoli hirvistä

Ruotsissa harkitaan hirvien uhanalaisuusluokituksen muuttamista. Eläinten määrä maassa on vähentynyt, ja ne ovat siirtyneet pohjoisemmas. Syynä pidetään ilmaston lämpenemistä. Muutoksen jälkeen hirvi olisi ”silmälläpidettävä laji”, lähes vaarantunut tai tulevaisuudessa todennäköisesti vaarantuva.

Pankkijätti irtisanoo viidesosan

Saksalainen Deutsche Bank ilmoitti vähentävänsä yhteensä 18 000 työntekijää vuoteen 2022 mennessä. Määrä on viidennes yhtiön nykyisistä työntekijöistä ympäri maailmaa. Saksalaispankki haluaa vähentää vuosittaisia kustannuksiaan kuudella miljardilla eurolla.

Ei ennättänyt avaruuteen

Mandla Masekon, 30, piti olla ensimmäinen avaruudessa matkustava tummaihoinen afrikkalainen. Hän oli voittanut Yhdysvalloissa järjestetyn kilpailun, johon oli lähetetty jopa miljoona hakemusta. Eteläafrikkalainen Maseko menehtyi kuitenkin moottoripyöräonnettomuudessa.

Rannat täynnä hyytelöeläimiä

Portugalin ja Espanjan rannoille on huuhtoutunut massoittain meduusojen kaltaisia myrkyllisiä eläimiä. Portugalinsotalaivoiksi kutsuttujen polttiaiseläimien leviäminen on kiihtynyt ilmastonmuutoksen vuoksi. Polttavia eläimiä torjutaan uimarannoilta esimerkiksi verkoilla.

”Terminaattori” sai tuomionsa

Kansainvälinen rikostuomioistuin katsoi kongolaisen sissijohtajan Bosco Ntagandan syyllistyneen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan 2000-luvun alussa. ”Terminaattorina” tunnettua Ntagandaa syytettiin muun muassa murhista ja lapsisotilaiden värväämisestä Kongon sisällissodassa.

kuvat © Martti Kainulainen / LK, Sven-Erik Arndt / LK, Louisa Gouliamaki / AFP / LK, Boris Roessler / AFP / LK, Sheron Stewart / Getty Images / iStockphoto