Viikko lyhyesti: Putin aloitti neljännen kautensa, Maavoimilla suurharjoitus, öljyn hinta pomppasi yli 70 dollarin

Viikon luku: Valtion työntekijöiden mediaaniansiot ovat noin 800 euroa kuntasektorin ansioita korkeammat.

Viikko lyhyesti
Teksti
Suomen Kuvalehti
Koonnut
Saarlotta Virri
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Trump toteutti aikeensa

Ensimmäiset Yhdysvaltojen suurlähetystön kyltit ovat ilmestyneet Jerusalemiin. Lähetystö on määrä avata maanantaina 14. toukokuuta. Taustalla on presidentti Donald Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja siirtää USA:n lähetystö Tel Avivista Jerusalemiin. YK:n joulukuinen yleiskokous tuomitsi päätöksen.

”Kesäkuun 12. päivä on siis ilon ja riemun päivä.”

Paavo Väyrynen (kesk) kommentoi paluutaan eduskuntaan Uuden Suomen blogissaan 4.5.