Viikko lyhyesti: Palosaarelle moitteita, Hakkaraiselle sakot – Ja Melania kääntyi miestään vastaan

Vuonna 2017 Suomen kansalaisuuden sai yli 12 000 ulkomaalaista, 20 vuotta sitten alle 1 500.

Viikko lyhyesti
Teksti
Suomen Kuvalehti
Koonnut
Milka Valtanen

Melania kääntyi miestään vastaan

Tuhannet lapset on erotettu vanhemmistaan Yhdysvaltain rajalla. Lapsille on perustettu telttakyliä, osaa pidetään Walmart-kauppakeskuksessa. YK:n ihmisoikeusviranomaiset, demokraatit ja osa republikaaneista vastustavat toimia voimakkaasti. Myös lasten oikeuksien puolesta kampanjoinut Melania Trump on havahtunut tilanteeseen ja tiedotti sunnuntaina 17. kesäkuuta, ettei kestä katsoa lasten erottamista vanhemmistaan.

”Jos tämä on totta, se kertoo aika paljon Suomen ongelmista.”

Juhana Vartiainen (kok) kommentoi huhua työtä vieroksuvista kokeista. Twitter 15.6.