Hellurei, ja kiekko on häkissä!

Vielä 1960-luvulla hiihto ja pitkän matkan juoksu olivat suomalaisen urheilun ykköslajit. Sitten maatalousyhteiskunta kaupungistui, ja jääkiekko rynni ohi.

historia
Teksti
Markku Jokisipilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Julistan jääkiekkoilun kahdennetneljättä maailmanmestaruuskilpailut avatuiksi”, lausui presidentti Urho Kekkonen 4. maaliskuuta 1965 Hakametsän jäähallin mikrofoneihin korostetun selkeästi ja hitaasti.

Soittokunta viritti Maamme-laulun ja Suomen lippu kohosi tankoon. Mustiin päällystakkeihin sonnustautunut vakavailmeinen yleisö seurasi seremoniaa seisaaltaan.

Kekkonen oli vannoutunut urheilumies, mutta jääkiekko oli hänelle oudompi tuttavuus. Kuten urheilua seuraavien suomalaisten enemmistöllä, presidentin mielilajeja olivat yleisurheilu ja hiihto. Hiihtäjä Eero Mäntyrannan ja keihäänheittäjä Pauli Nevalan tiesivät kaikki, suomalaiskiekkoilijoita vain harvat.

Vielä 1960-luvulla jääkiekko kävi tiukkaa kamppailua yleisön suosiosta jääpallon kanssa. Joukkuelajien keskinäisessä hierarkiassa se oli kaukana jalkapallosta ja hävisi monilla mittareilla myös koripallolle, pesäpallolle ja lentopallolle.