Venäjän ulkomaantiedustelu Pohjolassa kylmän sodan jälkeen
Euroopan unionista tuli 1990-luvulla suurten voimavarojensa takia Venäjän mielenkiinnon keskeinen kohde. Tiedustelupalvelujen päämääränä oli vaikuttaa unionin politiikkaan. Suomen merkitys tiedustelukohteena korostui EU-jäsenyyden myötä, kirjoittaa Juha-Matti Ritvanen Kanava-lehdessä.
7
MIN
Pohjoismaissa elettiin 1990-luvulla uutta aikaa, jolloin idän ja lännen välinen jännite lieveni. Perinteinen tiedustelutoiminta ei kuitenkaan menettänyt merkitystään, vaikka suurvaltapolitiikka ja taloudellinen yhteistyö hakeutuivat uusiin puitteisiin. Etenkin Venäjä jatkoi aktiivista tiedustelua, ja strategisesti tärkeä Pohjois-Eurooppa pysyi sille merkittävänä kohteena.
Tiedusteluorganisaatiot ovat olleet kiinteä osa niin Neuvostoliiton kuin Venäjänkin ulkopoliittista päätöksentekoprosessia ja ulkopolitiikan toteutusta. Presidentti Boris Jeltsin hajotti tiedustelupalvelu KGB:n pienempiin kokonaisuuksiin sitä sinänsä heikentämättä. KGB:n ensimmäinen päähallinto, joka oli vastannut lähinnä tiedustelusta ulkomailla, jatkoi erillisenä kolmen kirjaimen virastona SVR.
Neuvostoliiton aikana Suomi oli saanut erityisaseman itänaapurin ulkopolitiikassa ja tärkeänä tiedustelukohteena. KGB oli siellä, missä Suomen ja Neuvostoliiton suhteita hoidettiin. Niin sanotussa kotiryssäjärjestelmässä oli tarkoitus luoda suorat henkilökohtaiset yhteydet valtion johtohenkilöihin, poliitikkoihin, virkamiehiin, toimittajiin ja talouselämän avainhahmoihin. Systeemi levittäytyi laajalle suomalaiseen yhteiskuntaan ja altisti poliittista johtoa kuuntelemaan Moskovan viestejä herkällä korvalla.
