Vastaamon valvonta petti

THL kovisteli yrityksiä liittymään vahvan tietoturvan järjestelmään jo vuonna 2015. Psykoterapiakeskus ei liittynyt Kantaan, eikä siitä koitunut yritykselle seurauksia.

Kotimaa
Teksti
Matti Rämö

Potilastietojen säilyttämisen viranomaisvalvonta näyttää pettäneen psykoterapiayritys Vastaamon kohdalla.

Tietomurron tehnyt kiristäjä on ilmoittanut, että sillä on hallussaan yrityksen potilastiedot marraskuun 2018 loppuun saakka. Niitä arvioidaan olevan noin 40 000 henkilöstä.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona ja törkeänä yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä.

Lupa- ja valvontavirasto Valvira ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoivat vältteleviä vastauksia, kun Suomen Kuvalehti yritti selvittää, miten Vastaamo on noudattanut lainsäädäntöä ja millä tavalla viranomainen on asiaa valvonut.