Vasemmistoliiton lähtö: Hallituksen työkyky voi jopa parantua

Jutta Urpilaisen rooli korostuu uudessa tilanteessa.

Jutta Urpilainen
Teksti
Matti Simula
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallitus on ollut nimittämisestään, kesäkuusta 2011 lähtien oman laajapohjaisuutensa rampauttama. Parlamentaarisen kentän molemmat ääripäät sisältänyt kabinetti on joutunut tekemään alati kompromisseja.

Ja jos kompromisseja ei ole saavutettu, ei ole syntynyt päätöstäkään. Päättämättömyys on ollut myrkkyä, koska maan talouden tila on osoittautunut toistuvasti ennakoitua huonommaksi.

Vasemmistoliiton tiistai-iltainen lähtö voi jopa kohentaa hallituksen työkykyä. Ministeristössä on nyt yksi puolue vähemmän reunaehtojaan asettamassa.

Sdp:n puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen merkitys hallituksen toimintakyvyn takaajana korostuu entisestään. Kysymys on siitä, pitääkö demarijohtajan maltti, kun oppositioon siirtynyt vasemmistoliitto aloittaa vyörytyksensä vasemmalta.

Ensi vuoden keväällä järjestettävät eduskuntavaalit kiristävät puolueiden suhteita ja puoluejohtajien hermoja.