Vantaan Jurase Park on merkillinen hanke – Puuhamies sotkee faktat ja kertoo outoja tekijänoikeuksista

Petoksista tuomittu Jorma Leppäniemi: Rakennetaan ensin, mietitään lupia myöhemmin.

Disney
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vantaan Kivistöön on suunnitteilla dinosauruspuisto. Joukkorahoituskampanja, jolla on määrä kerätä puolitoista miljoonaa euroa, on alkanut. Sijoittajille luvataan seitsemän prosentin kiinteää takuutuottoa. Perheille myydään jo vuosilippuja.

Huvipuistoon on tulossa muun muassa mekaanisia dinosauruksia, Suomen suurin ravintolaterassi, pomppulinnoja ja ”todellinen trooppinen puutarha”.

Televisiossakin mainostetun hankkeen nimi on Jurase Park. Se pyrkii ”maan suurimpien matkailukeskittymien” joukkoon. Hankkeen kokonaisbudjetti on 13 miljoonaa euroa.

Rahoitusta keräävän Jurase Park Oy:n toimitusjohtaja on Sumalee Sae-Leaw.

Firman asioista vastaa käytännössä kuitenkin hänen aviomiehensä Jorma Leppäniemi, jota ei mainita verkkosivuilla eikä nähdä hankkeen esittelyvideolla lainkaan.