Valtion suuromistuksessa oleva Fortum tiesi sijoittavansa Sipilän lasten bisneksiin – Esteellisyys taas ongelma?

Sijoituksesta päätettiin normaaliin tapaan Fortumin johtoryhmässä, kertoo yhtiön teknologiajohtaja.

Chempolis
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministerin kanslia eli valtioneuvoston kanslia lähetti 5. helmikuuta 2016 tiedotteen, jossa kerrottiin pääministeri Juha Sipilän (kesk) matkustavan Intiaan 17 suomalaisyrityksen kanssa. Matka toteutettiin 12.–14. helmikuuta 2016.

Yksi isoimmista mukana olleista yrityksistä vienninedistämismatkalla oli sähköyhtiö Fortum, jota Suomen valtio eli käytännössä veronmaksajat omistavat noin 51 prosenttia: Valtio on siis suuromistaja, ja yhtiö kuuluu omistajaohjauksesta vastaavan pääministeri Juha Sipilän ”salkkuun”.

Yksi pienimmistä yrityksistä Intian-vierailulla oli puolestaan biojalostusteknologiaan erikoistunut yritys nimeltään Chempolis, jonka omistajista yksi on pääministeri Sipilän lasten omistama sijoitusyhtiö Fortel Invest Oy.

Iltalehti uutisoi 10. tammikuuta 2017, että Sipilä lobbasi Intiassa lastensa omistamaa yritystä, joka sai vienninedistämismatkalta 110 miljoonan euron esisopimuksen. Yhtiö ilmoitti rakentavansa biojalostamon Koillis-Intiassa sijaitsevaan Assamin osavaltioon.

Matka ja esisopimukset tapahtuivat siis helmikuun puolivälissä 2016.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin 20. lokakuuta 2016 valtion suuromistuksessa oleva sähköyhtiö Fortum lähetti lehdistötiedotteen, jossa se kertoi sijoittavansa 6,4 miljoonaa euroa Chempolikseen.

Sijoituksellaan Fortum sai yhtiöstä 34 prosenttia, jolloin Chempoliksen markkina-arvoksi voi määritellä karkeasti kolme kertaa 6,4 miljoonaa eli lähes 20 miljoonaa euroa.

Chempolis on perustettu 1997. Kauppalehden mukaan yritys on tehnyt olemassaolonsa aikana yhteensä yli 15 miljoonaa euroa tappiota. Rahaa yritykseen on pumpattu useita miljoonia euroja, muun muassa verovaroin toimivan Tekesin kautta 11 miljoonaa euroa.

 

Voi ihmetellä, miksi Fortum teki rajusti tappiolliseen yhtiöön miljoonasijoituksen.

Kuinka päädyitte siihen, että maksatte noin 6,4 miljoonaa euroa 34 prosentin osuudesta yhtiössä, Fortumin teknologiajohtaja Heli Antila?

”Emme tarkemmin avaa laskelmia investointipäätöksen takana. Investointia edelsi normaali selvitystyö ja neuvotteluprosessi, jonka tulos julkistettu sijoitus on.”

Tiesittekö, että Fortel Invest Oy on pääministeri Juha Sipilän lasten sijoitusyhtiö?

”Tiesimme, ja listasimme Chempoliksen omistajat tiedotteessamme 20. lokakuuta 2016.”

Kuka teki sijoituspäätöksen?

”Sijoituksesta päätettiin normaaliin tapaan Fortumin johtoryhmässä.”

Kerroitte Ylelle, että Fortum kiinnostui Chempoliksesta syksyllä 2015. Miksi juuri silloin?

”Olimme kartoittaneet vuoden 2015 aikana lupaavia toisen sukupolven bioetanoliteknologioita, ja Chempolis ja yrityksen kehittämä teknologia nousi siinä uudelleen esille. Olimme seuranneet Chempolista jo aiemminkin.”

Fortum matkusti Intiaan yhdessä pääministeri Sipilän ja Chempoliksen ja muiden yritysten kanssa vienninedistämismatkalle 12.–14. helmikuuta 2016. Vaikuttiko Chempoliksen intialaisten kanssa solmima 110 miljoonan euron esisopimus Fortumin päätökseen investoida Chempolikseen?

”Tällä asialla ei ole ollut vaikutusta Fortumin päätöksentekoon.”

Onko pääministeri ja omistajaohjauksesta vastaava Juha Sipilä ollut tietoinen siitä, että Chempolikseen sijoitetaan 6,4 miljoonaa euroa?

”Emme kommentoi asiaa pääministerin puolesta.”

Kysynkin teiltä. Kerroitteko Chempolis-sijoituksesta pääministerille? 

”Emme kertoneet.”

 

Nyt siis omistajaohjauksesta vastaavan pääministeri Juha Sipilän lapset omistavat valtion enemmistöomistuksessa olevan Fortumin kanssa Chempolista. Yhtiö on saanut vuosikausia mittavia yritystukia, eikä sen biojalostusteknologia ole ollut kuluneen 20 vuoden aikana kaupallisesti kannattavaa.

Taloudellisten kummalluuksien lisäksi koko kuvio herättää jälleen kysymyksen pääministerin esteellisyydestä ja siitä, miksi pääministeri Sipilä vastaa omistajaohjauksesta, jos valtion suuromistuksessa olevat yhtiöt, kuten Fortum ja Terrafame, tekevät bisnestä hänen lastensa ja muiden sukulaisten kanssa.

Mediassa on jo aiemmin tullut julki, että Sipilän enojen ja serkkujen omistama Katera Steel sai valtion kaivosyhtiö Terrafamelta noin puolen miljoona euron tilauksen. Sipilän lapset omistivat sijoitusyhtiö Fortel Investin kautta myös Katera Steeliä.

Pääministeri Sipilä joutuikin antamaan eduskunnan oikeusasiamiehelle selvityksen esteellisyydestään Terrafame-kohusta. Sipilä oli päättämässä kaivosyhtiö Terrafamen 100 miljoonan lisärahoituksesta.

Sipilän lapset myivät kohun alettua osuutensa Katera Steelistä. Oikeusasiamies ei ole vielä antanut päätöstään Sipilän esteellisyydestä.

Myös Chempolis-tapauksesta on valitettu oikeusasiamiehelle.