Valtion rahaa natsiyhteyksistä tunnetun halpahallikeisarin yhtiöille

Rikosseuraamuslaitos ja ammattiopisto lopettavat myymälänpidon tavaratalo Kärkkäisen tiloissa. Päätös tehtiin ennen tuoreinta kohua.

Rikosseuraamuslaitos ja valtion rahoituksella toimiva ammattiopisto Luovi ovat pitäneet jo vuosien ajan myymälää tavaratalo Kärkkäisen tiloissa Iissä.

Tavarataloketjun omistaja Juha Kärkkäinen on saanut rikostuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lokakuussa 2014 Rovaniemen hovioikeus vahvisti Kärkkäiselle 90 päiväsakon tuomion juutalaiskirjoituksistaan. Magneettimedia-lehteä kustantanut J. Kärkkäinen Oy määrättiin maksamaan 45 000 euron yhteisösakot.  

Linnapuodissa myydään vankien valmistamia tuotteita ja myymälä toimii näin oppimisympäristönä Luovin opiskelijoille.

Tilan vuokrakulut ovat “vähän toista tuhatta euroa” kuukaudessa, kertoo Luovin johtaja Hannu Koivula. Vuokrakulut on hoitanut Luovi, jonka toiminta rahoitetaan valtionosuuksilla. 

Koivulan mukaan Kärkkäinen oli itse irtisanonut sopimuksen ja tarjonnut kiinteistöstä toista tilaa entisen tilalle. Luovi ja Rikosseuraamuslaitos päättivät kuitenkin lopettaa yhteistyön. Myymälä jatkaa toimintaansa alkuvuoteen 2018 asti ja sille etsitään parhaillaan uutta paikkaa.