Valtakunnansyyttäjä: Polttopulloiskuista ankarat seuraukset

Kiinnijäämisriski on korkea, eikä selittely jälkikäteen auta.

Matti Nissinen
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Turvapaikanhakijoille tarkoitettuihin vastaanottokeskuksiin on tehty toistakymmentä polttopulloiskua tänä vuonna. Mitä iskuista voi seurata, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen?

”Rakennuksessa oleville ihmisille – turvapaikanhakijoille ja henkilökunnalle –  jo pelkästä polttopullon heittämisestä voi aiheutua pelkotiloja.”

”Jos tulipalo syttyy, siitä ja savukaasuista voi aiheutua erilaista terveyshaittaa ja pahimmassa tapauksessa kuolema. Tulipalon syttyessä loukkaantuneiden tai kuolonuhrien määrä riippuu muun muassa siitä, miten nopeasti palo etenee ja miten sammustustöissä onnistutaan. Käsittääkseni kaikissa vastaanottokeskuksissa ei ole esimerkiksi automaattisia palonsammutusjärjestelmiä eli sprinklereitä.”

Jos polttopulloiskussa kuolee ihminen tai ihmisiä, millaisesta rikoksesta tekijää syytetään?

”Syytettä ei voi laatia etukäteen. Syyteharkinnan lopputulos riippuu monista tapauskohtaisesti selvitettävistä seikoista, kuten siitä, onko kyse rikosoikeudellisesta tahallisuudesta liittyen kuolemaan. Jos on, syytetään törkeästä tuhotyöstä tai tuhotyön lisäksi henkirikoksista, esimerkiksi murhista.”