Valon outo kaksoisrooli: Tyrmäsi eduskunnassa alkoholimainonnan – junaili Alkon sponsoriksi

Alko oli Urheilugaalassa mukana palkitsemassa lasten ja nuorten liikuttamisesta kiitettyä seuraa.

Alko
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Alkon rooli tiistaina järjestetyn jokavuotisen Urheilugaalan sponsorina on herättänyt huomiota eri tahoilla. Alko lahjoitti Vuoden urheiluseura -palkinnon voittajalle 10 000 euroa ja sai siitä hyvästä logonsa näyttävästi esille juhlapaikalla Hartwall Arenalla ja myös satojatuhansia katsojia keränneessä tv-lähetyksessä.

Alkon näkyvyyttä kummasteltiin sosiaalisessa mediassa jo gaalan aikana. ”Urheilugaala on upea muistutus siitä, että panimon kyljessä alkoholi on väärässä paikassa, mutta urheilun yhteyteen se kuuluu aina”, Petri Karvinen tviittasi.

Alko tuli Urheilugaalan sponsoriksi Valo ry -urheilujärjestön kautta. Juuri Valo vastasi Vuoden urheiluseuran valinnasta, joka tällä kertaa osui Joutsenon Kullervoon.

Valo aloitti toimintansa vuonna 2013, kun Nuori Suomi, Suomen liikunta ja urheilu (SLU) ja Kuntourheiluliitto yhdistyivät.

Samana vuonna se otti heti kantaa Jyrki Kataisen (kok) hallituksen tekemään alkoholilain muuttamista koskeneeseen esitykseen. Järjestön suhtautuminen oli monista muista urheilujärjestöistä poiketen hyvin kriittinen myös urheilutapahtumien alkoholimainontaa kohtaan.