Valmetille satoja uusia työpaikkoja Uuteenkaupunkiin

Mercedes Benz
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Fisker karma Valmetin Uudenkaupungin tehtaan maalaamossa. Kuva Valmet Automotive.

Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalle on tulossa satoja työpaikkoja. Syynä on kesällä käynnistyvä uusien Mercedes-Benzin A-sarjan henkilöautojen tuotannon alkaminen. Tehtaan autotuotanto on ollut pysähdyksissä viime vuoden heinäkuusta lähtien, ja enimmillään työntekijöitä on ollut lomautettuna 585. Vaikeuksien takana on Fisker Karma -hybridiautojen valmistuksen keskeytyminen.

Nyt Valmet aikoo kutsua takaisin töihin kaikki lomautettuina vielä olevat 300 tuotantohenkilöä viimeistään syksyn aikana. Loppuvuodesta yhtiö aloittaa uudet rekrytoinnit, joiden tarkoituksena on palkata 100-200 uutta työntekijää. Jos tuotanto jatkuu sovitulla tavalla tehtaalla tarvitaan vuonna 2014 vielä noin 200 henkilöä lisää.

Kyseessä on eurooppalaisittainkin ajatellen suuri projekti, joka pelastaa tehtaan. Mercedes-Benziä valmistavan Daimlerin kanssa on sovittu, että Uudessakaupungissa valmistetaan vuosina 2013-2016 yli 100 000 autoa. Muutakin valmistettavaa tehtaalle mahtuisi, sillä tehtaan kapasiteettia voidaan nostaa vuositasolla jopa 100 000 autoon. Yhtiö käy jatkuvasti neuvotteluja eri autonvalmistajien kanssa.

Valmetilla on jo sopimus venäläisen Marussia Motorsin kanssa sen Marussia B2-urheiluautojen valmistamisesta. Auto on vielä suunnitteluvaiheessa.

Sen sijaan rajusti tappiollinen hybridiautoja valmistava Fisker Automotive ajautuu kohti konkurssia. Yhtiö on epäonnistunut yrityksissään hankkia lisärahoitusta. Viime viikolla USA:n energiaministeriö peri takaisin 21 miljoonaa dollaria (16 miljoonaa euroa) varoja, joita presidentti Barack Obaman hallinto oli myöntänyt yhtiölle ympäristöystävällisten autojen kehittämiseen. Karmoja ehdittiin valmistaa Suomessa runsaat 2 000 kappaletta. Valmet investoi tuotantoon yli 20 miljoonaa euroa.