Valmentaja Doug Shedden SK:lle: "Missä ihmeessä on Teppo Numminen?"
Teppo Nummisen poissaolo jääkiekon MM-kisoista ihmetyttää valmentajia ja pelaajia. Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva.
“Puolustaminen oli se, mihin tämä ottelu osittain hävittiin”, kertoi päävalmentaja Jukka Jalonen lauantaina murheellisen Venäjä-ottelun jälkeen, joka päättyi Suomen selvään 6-2 tappioon.
Jo kisojen alussa eräs nykyinen NHL-tähti totesi Suomen Kuvalehdelle, että Suomen puolustajien kiekollinen peli on sekavaa, puolustajat pelaavat liian leveällä eikä hyökkäyksiin lähdetä omalta alueelta tarpeeksi suoraviivaisesti. Välieräottelun jälkeen hän vahvisti, että tilanne ei ole korjaantunut kisojen aikana.
Viime vuonna Slovakiassa maailmanmestaruuden voittaneen joukkueen valmennusjohdosta puuttuu Helsingin MM-kisoissa keskeinen henkilö, Teppo Numminen.
NHL-joukkue Buffalo Sabresin apulaisvalmentajaksi nousseen Teppo Nummisen poissaolo herättää kysymyksiä. Helsingin Hartwall Areenan käytävällä Suomen maajoukkueen entinen amerikkalainen päävalmentaja Doug Shedden ihmettelee asiaa.
“Missä ihmeessä Numminen on, kun häntä tarvittaisiin”, Shedden sanoo Suomen Kuvalehdelle.
Jukka Jalonen vastaa, että “nyt meillä on Jere Lehtinen. Tepolla on pitkä kausi takanaan Buffalossa.”
Mutta niin on NHL:ssä koko kauden pelanneilla Mikko Koivulla, Valtteri Filppulalla, Jussi Jokisella ja Kari Lehtosellakin. Ja kaikilla Venäjän KHL-liigassa pelanneilla suomalaisilla.
Ja Jere Lehtinen oli mukana viime vuonnakin.
Tällä hetkellä Teppo Nummisella on kaikista suomalaisista valmentajista paras käsitys suomalaisista NHL-pelaajista. Numminen työskenteli koko kuluneen kauden Buffalo Sabresin valmennusjohdossa, ja kiersi joukkueen mukana kaikki 82 NHL-ottelua eri puolilla Kanadaa ja Pohjois-Amerikkaa.
Minkä takia Teppo Numminen ei ole mukana Suomen MM-joukkueen valmennusryhmässä, manageri Jari Kurri?
“Ei ole mitään erityistä syytä. Meillä on nyt Jere Lehtinen”, Kurri sanoo.
Mutta Jere Lehtinen oli mukana viime vuonnakin.
Teppo Nummisen läsnäolo rauhoitti MM-kultajoukkuetta
Pelaajien erittäin korkealle arvostaman Nummisen rauhallisuutta ja kokemusta olisi tarvittu maajoukkueessa. Joukkueen kahdeksasta puolustajasta kuusi pelasi viime vuoden MM-joukkueessa.
Viime vuonna Nummisen tehtävänä oli antaa palautetta ja kertoa omia näkemyksiään puolustajien pelaamisesta. Mutta hänen roolinsa kasvoi paljon suuremmaksi.
Urheilulehden haastatteleman maalivahtivalmentajan Pasi Nurmisen mukaan Numminen teki pienet asiat selviksi puolustajille viimeisillä hetkillä ennen kuin alettiin pelata elämän ja kuoleman otteluista.
“Numminen antoi omalla asiantuntemuksellaan viimeisen silauksen puukäsipakkien itseluottamukselle”, Pasi Nurminen painotti kommentissaan.
Suomi voitti viime vuonna maailmanmestaruuden sen jälkeen kun Jukka Jalonen oli rakentanut valmennustiiminsä taidokkaasti. Pois joutivat vuoden 2010 Vancouverin olympialaisten jälkeen Risto Dufva ja Timo Lehkonen. Tilalle tulivat jätkämäiset Petri Matikainen ja Pasi Nurminen. Buffalossa Yhdysvalloissa asuvan Teppo Nummisen vastuulle annettiin NHL-pelaajien tarkkailu.
Toukokuun alussa 2011, juuri ennen Slovakian kisoja ilmoitettiin, että joukkueeseen liittyvät paikan päälle Nummisen lisäksi Dallasin entinen hyökkääjä Jere Lehtinen. Peluuttamisesta vastasivat Jalonen ja omalta osaltaan Matikainen. Hyökkääjien tekemisiä seurasi Jere Lehtinen ja puolustajia Teppo Numminen, joka oli lopettanut pitkän NHL-uransa Buffalossa vuonna 2009.
Suomen joukkueen pelaajat olivat alusta lähtien tyytyväisiä Nummisen läsnäoloon. Puolustaja Sami Lepistöllä oli selkeä näkemys asiasta.
“Jo pelkkä Tepon läsnäolo rauhoittaa joukkuetta”, NHL:n Columbus Blue Jacketsin puolustaja, ja lopulta MM-kultaa voittanut Lepistö kertoi Ylen haastattelussa.
Mutta oliko Numminen tänä vuonna liian NHL-myönteinen arvioissaan? Painottiko hän enemmän NHL-pelaajien merkitystä? Eikö tämä sopinut Jukka Jaloselle, joka ei arvosta NHL-pelaajia edeltäjiensä tavoin?
On perusteltua ihmetellä miksi NHL:ssä 1372 ottelua pelannut pelaaja ei ole mukana Helsingissä. Kukaan eurooppalainen ei ole historiassa pelannut yhtä paljon otteluita maailman kovimmassa ammattilaisliigassa.