”Vallankumouksellinen ruokakeksintö” oli tuoda A. I. Virtaselle toisen Nobel-palkinnon

Tunnetun tiedemiehen uran loppuvaiheista tiedetään Suomessa yllättävän vähän.

AIV-rehu
Teksti
Touko Perko

Biokemisti Artturi Ilmari Virtanen sai kemian Nobel-palkintonsa runsas 70 vuotta sitten 1945. Sen jälkeen on aika ajoin ihmetelty, missä viipyvät Suomen seuraavat tiedenobelit, kun suomalaissyntyisen Ragnar Granitin lääketieteen palkinto vuodelta 1967 on katsottava ruotsalaiseksi.

Nobelistina Virtasesta tuli kansallissankari eikä palkinto olisi voinut tulla sopivampaan aikaan. Suomi tarvitsi esikuvia ja sankareita, jotka loivat uskoa synkältä tuntuvaan tulevaisuuteen, jonka näkymiä hallitsivat sotasyyllisyysoikeudenkäynti, raskaat sotakorvaukset ja pelko Neuvostoliiton valtausaikeista. Mistään lohtupalkinnosta sodassa kärsineelle Suomelle ei kuitenkaan ollut kysymys, sillä Virtanen oli ollut vakava Nobel-ehdokas jo vuodesta 1933.

Kansallinen hurmio näkyi lehdissä, jotka tekivät Virtasesta ja hänen tieteellisestä urastaan isoja juttuja. Tukholman Nobel-juhlia seurattiin useita päiviä, jopa niin tarkkaan, että kerrottiin, miten muut nobelistit saapuivat Tukholmaan, kuka lentäen, kuka junalla, kuka laivalla. Komeimmin Virtasen palkinnon huomioi Suomen Kuvalehti. Sen kansikuvassa Virtanen tutkii kasviosastonsa hoitajan maisteri Hilkka Linkolan kanssa hernekasvien juurinystyröiden kehitystä. Sisäsivuja hallitsi kuvareportaasi Virtasen laboratoriosta, hänen työstään, työtovereistaan ja Nobel-onnitteluista. Reportaasin toinen osa esitteli Virtasen ja hänen vaimonsa Lindan perheen maatilalla Sipoossa.

Suuri julkisuus, siihen liittyvä kansansuosio sekä Virtasen aina 1970-luvun alkuun jatkunut monipuolinen aktiivisuus esimerkiksi Suomen Akatemian esimiehenä aiheuttivat sen, että mies iskostui lujasti kansalliseen muistiimme. Vuoden 2013 tiedebarometrin mukaan Virtanen on edelleen ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen tiedemies, tunnetumpi kuin seuraavat 19 yhteensä.

Yhtä tunnettu on hänen keksintönsä AIV-rehu, josta hänet nobelilla palkittiin. Virtasen muut isot hankkeet – biologinen typensidonta, urearuokinta, työ kansanravitsemuksen hyväksi ja suomalaisen tiedepolitiikan rakentaminen – ovat jääneet vähälle huomiolle. Niin myös se, että suomalaistiedemies oli 1960-luvun lopulla ilmeisen lähellä saada kemian Nobel-palkinnon toistamiseen.