Vaara: Reaaliaikainen kuvaaminen liikenteessä on lisääntynyt

Espoon kuolonkolarissa otettua videota yritetään poistaa amerikkalaisesta palvelusta.

Espoossa 8. kesäkuuta aamuyöstä tapahtui kahden nuoren kuolonkolari. Matkustajana “pelkääjän paikalla” olleen naisen epäilleen kuvanneen suoraa lähetystä videopalvelu Periscopeen siihen asti kunnes ulosajo ja törmäys tapahtuivat.

Sekä poliisi että tieliikenneonnettomuuksia tutkiva onnettomuustietoinstituutti ovat havainneet, että eri laitteilla tapahtuva reaaliaikainen kuvaaminen liikenteessä on lisääntynyt.

Poliisin epäilemässä Espoon tapauksessa videokuvaamisella ei ollut vaikutusta onnettomuuden syntyyn, mutta Yhdysvalloissa tällaisia tapauksia on julkisuuteen tullut jo muutamia.

Viimeisin näistä tapahtui joulukuussa 2016, jolloin kaksi nuorta naista kuoli auto-onnettomuudessa, kun kuorma-auto törmäsi heihin. Onnettomuus näkyi suorassa Facebook live -lähetyksessä, jota kuski oli ajon aikana kuvannut.

Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtajan Kalle Parkkarin mukaan Suomessa kuskin reaaliaikainen kuvaaminen ei ole ainakaan vielä näkynyt onnettomuustilastoissa.