Uutisviikko lyhyesti: Suomessa elohopea ennätyslukemiin, Keniassa vaaditaan salametsästäjille kuolemantuomiota

Viikon luku: Viime vuonna vapautuneet elinkautisvangit olivat kärsineet rangaistustaan keskimäärin 14,6 vuotta.

Viikko lyhyesti
Teksti
Suomen Kuvalehti
Koonnut
Milka Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elohopea poikkeuslukemiin

Helleraja rikkoutui Suomessa epätavallisen aikaisin. Tavallisesti toukokuun lämpötila kipuaa Etelä-Suomessa 15 asteen tuntumaan, mutta tällä viikolla lukema on noussut reilusti 20 asteen yläpuolelle. Yhtä lämmintä on toukokuun puolivälissä vain kerran tai pari sadassa vuodessa. Lapissa harvinaisen lämmin sää on aiheuttanut poikkeuksellisen suuria tulvia.

”Miten tällaisia väitteitä vastaan voi puolustautua, omituista meininkiä.”

Kari Uoti ihmetteli, miksei Yle julkaise selvitystä Huhtasaaren gradusta, Twitter 12.5.