Uudistus ruuhkauttaa kuorma-autokortin saamisen

ajokortti
Teksti
Pirita Männikkö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ammattiajoon oikeuttavan kuorma-autokortin hinta nelinkertaistuu syyskuussa. C-korttia halajavan kannattaa nyt toimia nopeasti.

Leikkikuorma-auto

Kuorma-autokortin ajaminen on nyt suosittua puuhaa. Kuva Matti Björkman / Lehtikuva


Syyskuun 10. päivä voimaan tulevan uuden EU-direktiivin mukaan C-ajokorttia varten tarvitaan jopa 280 tuntia ammattipätevyyskoulutusta. Tähän mennessä ajokortin suorittanut on voinut saada kuorma-autokortin 14,5 tunnin lisäkoulutuksella.

Kuorma-autokortin hinnan on aiemmin arvioitu nousevan nykyisestä reilusta 1500 eurosta noin 6500 euroon.

Autokouluissa C-kortin ajajia tuntuisi olevan nyt tavallista enemmän.

“Kyselyitä tulee tosi paljon, enemmän kuin normaalisti”, sanoo helsinkiläisen Autokoulu Ajotaidon toimistosihteeri Pirkko Söderström 24 vuoden kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Erityisesti B-kortista kuorma-autokorttiin korottavat ovat liikkeellä. Saman vahvistaa Autokoulu Lisenssin Oulun toimipisteen liikenneopettaja Arto Lukkari. Hän uskoo, että vaikka kuorma-autokorttia alkaisi harkita vasta nyt, sen saaminen on vielä mahdollista.

“Jos alla on B-kortti, niin ehtii ihan hyvin. Onhan tässä vielä kaksi kuukautta aikaa”, naurahtaa Lukkari.

Söderström ei ole yhtä vakuuttunut asiasta:

“Tilanne on aika huono. Nyt on ihan viime hetket hankkia kortti vanhalla hinnalla.”

Vastaava tilanne viime vuonna

Kuljettajantutkintoja vastaanottavassa Ajovarmassa odotetaan varmasti kauhulla loppukesää. Kuorma-autokortin suorittajien määrä on kasvanut merkittävästi maaliskuusta lähtien, ja pahin on vasta edessä.

Palvelupäällikkö Arja Hyppänen epäilee, että rankimmat ruuhkat ovat aivan viime metreillä, elokuun lopussa ja syyskuun alussa.

Viime syyskuussa D-luokan ajokortille tuli samantyyppinen ammatillisen pätevyyden vaatimus kuin nyt C-kortille. Se aiheutti kovat ruuhkat ajokokeisiin kesällä. Kun heinäkuussa D-kortin kokeita oli suoritettu noin 170, elokuussa määrä oli jo yli kaksinkertaistunut 350:een.

“Vastaavasti tulee luultavasti käymään nytkin”, sanoo Hyppänen.

Tänä vuonna huhtikuuhun mennessä kuorma-autokorttikokeita oli otettu vastaan noin 9700. Muiden raskaan luokkien ajokokeita suoritettiin samassa ajassa noin 2500.

Jos mahdollista, kuorma-autokortti kannattaisi ajaa ennen elokuuta, suosittelee Hyppänen.

Mitä syyskuun jälkeen?

Helsinkiläisessä Autokoulu Ajotaidossa tullaan suurella varmuudella syyskuunkin jälkeen kouluttamaan C-kortin hakijoita. Vielä ei ole tietoa, minkä hintaiseksi kortti tulee muodostumaan. Autokoulu Lisenssin Oulun toimipisteen liikenneopettaja ei ole yhtä varma jatkosta.

Vaarana on, ettei C-korttia hankita hinnankorotuksen jälkeen niin innokkaasti.

“Voihan olla, että kysyntä loppuukin täysin”, toteaa Lukkari.