Uuden rokotustutkimus­yhtiön piti ratkoa THL:n jääviysepäilyt – Kriitikot pelkäävät, että hanke vie ojasta allikkoon

Valtion erityistehtäväyhtiön piti aloittaa toimintansa alkuvuodesta, mutta toiseksi omistajaksi kaavailtu Tampereen yliopisto ei ole vielä edes päättänyt, lähteekö se mukaan hankkeeseen.

nostot
Teksti
Milka Valtanen

Suomeen ollaan perustamassa uutta rokotetutkimusyhtiötä, joka voisi tulevaisuudessa osallistua esimerkiksi koronarokotteiden ihmiskokeisiin. Uuden yhtiön piti aloittaa toimintansa vuoden 2021 alkupuolella. Näin kerrotaan uuden yhtiön perustamista koskevan lain tausta-aineistossa.

Yhtiön avulla olisi määrä ratkoa myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) riippumattomuuteen kohdistuneita epäilyjä.

Suunnitelmat ovat saaneet kuitenkin rokoteasiantuntijoilta kovaa kritiikkiä: uutta valtion erityistehtäväyhtiötä ei pidetä välttämättömänä ja sen pelätään jopa vaarantavan Suomen rokotekattavuuden.

Lisäksi uuden tutkimusyhtiön käynnistäminen on viivästynyt eikä toinen sopimuskumppani, Tampereen yliopisto, ole edes tehnyt lopullista päätöstä siitä, lähteekö mukaan yhtiöön.

Kaupallisiin rokotetutkimuksiin keskittyvä yhtiö aiotaan muodostaa yhdistämällä THL:n kaupallinen rokotetutkimus Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskukseen. Uuden yhtiön omistaisivat valtio ja Tampereen yliopisto.