Yritysvastuuseen keskittyvien järjestöjen työ on vaakalaudalla

Puheenvuoro: Muun muassa Finnwatchin toiminta uhkaa jäädä osittain vapaaehtoisuuden, säätiöiden ja keräysten varaan, kirjoittaa Timo Lappalainen.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Timo Lappalainen
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lammaslauman paimentamista helpottaa, jos on hyvä paimenkoira. Ja jos lammasmäärää kasvattaa, ei kannata vähentää koiran ruokintaa.

Agraarivertaus on hiukan kömpelö, mutta kuvaa kohtuullisen hyvin niin sanottua yksityistä käännettä kehityspolitiikassa – ja samalla yritysvastuuseen keskitty- vien järjestöjen ahdinkoa. Yrityksiä on viime vuosina otettu aktiivisesti mukaan kehityspolitiikan toimijoiksi, mutta samaan aikaan niiden toimintaa valvovien järjestöjen toimintaedellytyksiä on heikennetty.

Yritykset ovat nousseet kehitysyhteistyössä entistä keskeisempään rooliin, ja valtiot ovat lähteneet reippaasti tukemaan yksityistä sektoria kehitysyhteistyövaroin. Esimerkiksi Ruotsissa kehityspolitiikan yksityinen käänne on ollut vahva. Kehitysyhteistyöstä vastaavan SIDA:n mukaan taloudelliseen kehitykseen käytetään jo noin puolet kehitysyhteistyövaroista.

Suomessakin ulkoministeriö houkuttelee yrityksiä kehitysyhteistyöhön uusilla rahoitusmahdollisuuksilla, järjestöt tekevät enemmän yritysyhteistyötä ja esimerkiksi kehitysrahoituslaitos Finnfundin rahoitusta on lisätty tällä hallituskaudella enemmän kuin koskaan. Samalla perinteisiltä kehitystoimijoilta, kuten kehitysjärjestöiltä ja valtioiden välisestä kehitysyhteistyöstä, on leikattu.