Työväen urheiluliitto on järjestänyt töitä ja etuja pomojensa tutuille ja sukulaisille – sekä oikeille tovereille

TUL:n tehtävä on edistää kansan liikkumista valtion rahoilla.

Jouni Backman
Teksti
Salla Vuorikoski

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tapio Rautavaara, Marjut Lukkarinen, Jani Sievinen. Työväen urheiluliitto paistatteli ennen olympiamitalistien menestyksessä.

Nykyään on toisin.

”Olen törmännyt kysymykseen, eikö sitä liittoa jo ole tapettu”, sanoo yksi TUL:n työntekijä.

1990-luvulla tehdyn järjestökentän siivouksen myötä liiton tonteiksi jäivät lapsi- ja nuorisoliikunta, aikuisliikunta ja seuratoiminnan kehittäminen. Järjestö on kattona piireilleen ja noin 900 urheiluseuralle. Huippu-urheilua johdetaan toisaalla – lajiliitoissa ja Olympiakomitean tahdittamana.

TUL:n juuri päättyneissä yt-neuvotteluissa paristakymmenestä työntekijästä viisi sai irtisanomislapun. Liitto pyörii pääasiallisesti valtion avustuksella. Sen määrä on viime vuosina laskenut, mutta TUL on edelleen yksi suurimmista avustuksen saajista. Tukea myönnettiin vuodelle 2017 vajaat puolitoista miljoonaa euroa.

Rahan puute on tuottanut murhetta järjestössä, jonka asiat ovat olleet viime vuosina monella muullakin tavalla solmussa.

Moni entinen ja nykyinen työntekijä katsoo, että liikunnan edistämiseltä tilaa liiton sisällä on vienyt poliittinen suhmurointi, tuttavapiirin asioiden edistäminen ja huono johtaminen.

Lontoossa 1948 keihään olympiakultaa voittanut Tapio Rautavaara on TUL:n kuuluisimpia urheilijoita.
Lontoossa 1948 keihään olympiakultaa voittanut Tapio Rautavaara on TUL:n kuuluisimpia urheilijoita. © OM-arkisto

 

Työväen urheiluliitolla on syvänpunaiset juuret, jotka ulottuvat sadan vuoden taakse. Vuonna 1918 Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto erotti seuroja ja urheilijoita, joiden se katsoi toimineen sisällissodassa hävinneellä eli punaisten puolella. Heille perustettiin Työväen urheiluliitto.

Tänä päivänä politiikasta ei suuresti huudella. Säännöissään liitto kertoo perustavansa toimintansa työväenliikkeen aatemaailmaan. Toimintasuunnitelmassa sanotaan arvopohjan erottavan sen muista alan järjestöistä.

”Liikuntapolitiikan osalta tämä tarkoittaa erityisesti tasa-arvoisten liikuntamahdollisuuksien edistämistä.”

Poliittinen väri näkyy edelleen järjestön toiminnassa vaikkapa siinä, että TUL:n tilaisuuksissa on tapana kajauttaa TUL:n marssi.

Isolla osalla työntekijöistä on sidokset Sdp:hen tai vasemmistoliittoon. Heistä kolme oli ehdolla kevään 2017 kuntavaaleissa ja pari muuta aiemmissa vaaleissa.

Virallisen selityksen mukaan työntekijöiltä ei toivota tai edellytetä puolueen jäsenyyttä. Se ei olisi oikein sopivaakaan, sillä valtion avustusta ei ole tarkoitettu puoluepoliittiseen toimintaan.

”En ole yhdessäkään työntekijän haastattelussa edellyttänyt minkään puolueen jäsenyyttä. Sehän olisi ihan järkyttävää”, sanoo TUL:n puheenjohtajana vuoteen 2016 asti toiminut kansanedustaja, nyt Sdp:n presidenttiehdokkuuttakin tavoitteleva Sirpa Paatero.

Usealla työntekijällä on kuitenkin kokemusta jäsenkirjan suotuisasta merkityksestä.

”Minulle on sanottu ihan suoraan: miksi et hanki puoluekirjaa, sehän mahdollistaisi etenemisen”, kertoo yksi.

 

Eräs nyt potkut saaneista työntekijöistä kertoo hätkähtäneensä, kun häneltä kysyttiin rekrytoinnin yhteydessä, olisiko hän valmis ”kantamaan punalippua”.

”Kyllä minä ne tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden arvot jaoin, mutta en halunnut minkään puolueen jäsenkirjaa.”

Tuolloin pääsihteerinä toiminut Janne Ollikainen kiistää, että hän olisi työhaastattelussa puhunut punalipun kantamisesta. Järjestön arvopohja tehdään kuitenkin aina selväksi, hän kertoo. Ollikainen itse on demari.

Lokakuussa 2015 sama työntekijä sai erikoisen avunpyynnön. Se tuli erään urheiluseuran puheenjohtajalta. Sähköpostin lähettäjä kertoi haluavansa koota Etelä-Suomen urheiluseurat yhdessä tukemaan nuorta demariehdokasta mahdollisessa eduskuntavaalikamppailussa.

Työntekijä siirsi oudon pyynnön kollegansa hoidettavaksi ja huomautti lähettäjälle, että seurat voivat jopa erota liitosta poliittisen leiman takia.

”Mehän olimme liikuntajärjestö, emme poliittinen järjestö”, hän sanoo.

Nuoren miehen vaalikampanja jäi tuolloin tekemättä. Nykyään hän työskentelee Sdp:n kansanedustajien avustajana eduskunnassa.

Jos jäsenkirjaa ei ainakaan virallisesti toivota työntekijöiltä, luottamushenkilöportaassa se on ollut sääntö.

Siellä on noudatettu periaatetta, jonka mukaan vahvempi edustus on sosiaalidemokraateilla. Puheenjohtaja on demari, varapuheenjohtaja vasemmistoliittolainen. Liiton sisällä luottamushenkilöt ovat myös joskus kokoontuneet puolueryhmittäin.

TUL:n luottamusmies Hannu Ahonen on itse vasemmistoliittolainen, mutta katsoo, ettei puoluepolitiikalla ole ollut hänen omassa työssään merkitystä.

”Olen kuitenkin sitä mieltä, että jo aikaa sitten olisi pitänyt luopua tiukasta poliittisesta reviiriajattelusta. Jäsenkirja ei saa olla esteenä, mutta ei saa myöskään olla määräävä kriteeri henkilövalinnoissa”, hän sanoo.

Naisvoimistelulla oli viime vuosisadalla tärkeä asema naisurheilun eteenpäinviejänä. Kuvassa Työväen urheiluliiton naisvoimistelijat 1947.
Naisvoimistelulla oli viime vuosisadalla tärkeä asema naisurheilun eteenpäinviejänä. Kuvassa Työväen urheiluliiton naisvoimistelijat 1947. © HEDE / OM-arkisto

 

Pitkäaikainen työntekijä, liikuntapäällikkö Martti Kempas oli jäämässä vuorotteluvapaalle vuonna 2013.

Hänen sijaisekseen palkattiin Antti Kempas, entinen kilpakävelijä, joka oli juuri päättänyt uransa Lontoon olympialaisiin. Hän on Martti Kempaksen poika. Vuoden päästä vuorotteluvapaa muuttui suunnitellusti eläkkeeksi ja Antti Kempas vakinaistettiin tehtävään.

Hän pääsi siis ilman avointa hakua järjestön päällikkötehtäviin liikuntaneuvojan tutkinnolla.

TUL:n nykyinen ja entinen johtoporras ei näe mitään erikoista siinä, että pesti siirtyi isältä pojalle.

”Tiesimme, että hän on hyvä tyyppi ja osaava kaveri. Katsoimme, että ei ole tarvetta laajemmalle rekrytointikierrokselle”, sanoo entinen pääsihteeri Janne Ollikainen.

Samalla linjalla on liiton nykyinen puheenjohtaja Kimmo Suomi. Hänen mukaansa halvempaa ja usein tehokkaampaa on tehdä ”headhuntaus” kuin lähteä pitkiin ja kalliisiin hakuprosesseihin.

”Isoimmat ja tärkeimmät toistaiseksi palkattavat toimet avataan TUL:n päätöksellä yleiseen hakuun aina.”

Siinäkään ei ollut johdon mielestä mitään erikoista, että yhden piirin toiminnanjohtajan irtisanouduttua tehtävästään työhön palkattiin hänen puolisonsa, joka oli jo aiemmin sijaistanut tehtävässä.

Tai siinä, että liitto otti pääsihteeri Ollikaisen ja puheenjohtaja Paateron vanhan tutun harjoittelijaksi ja maksoi 8 000 euroa hänen koulutuksensa järjestäneelle yritykselle. Järjestössä repesi riita, kun henkilöä myöhemmin vuonna 2015 oltiin palkkaamassa hallinnon päällikkötehtäviin.

Paatero tunsi harjoittelijan oman kotikaupunkinsa ympyröistä.

”Urheilukentässä toimivat ihmiset tuntevat toisensa, saati jos pienentää mittakaavaa Kotkan kokoiseen kaupunkiin, miten voisi olla tuntematta”, Paatero sanoo.

Järjestikö kymenlaaksolainen demari eduskunnasta pudonneelle kaverilleen työpaikan?

Kun pääsihteeri Ollikainen jäi vuorotteluvapaalle liitosta syksyllä 2015, hänen tilalleen palkattiin vuoden ajaksi työtön työnhakija, entinen Sdp:n kansanedustaja Jouni Backman. Paikkaa ei pantu yleiseen hakuun.

Järjestikö siinä kymenlaaksolainen demari eduskunnasta pudonneelle kaverilleen työpaikan?

”Oli hienoa, että saimme nopeasti ihmisen, joka tuntee liikettä ja johon luottaa. Me sovittiin Jounin kanssa tämä niin, että siinä oli koko puheenjohtajisto mukana”, Paatero selittää puhelimessa ja nauraa epäilylle.

Liiton nykyinen puheenjohtaja Kimmo Suomi kehuu hänkin Backmania.

”Se oli erittäin onnistunut ammattimainen rekrytointi, jonka olisi tehnyt ilosta kirkuen jokainen urheiluliitto, jos olisi vain kelvannut Backmanille.”

Kun vuorotteluvapaalla ollut Ollikainen irtisanoutui vapaansa päätteeksi, pesti pantiin avoimeen hakuun.

Silloin valinta osui Martta Octoberiin, entisen demariministerin Maria Guzenina-Richardsonin avustajaan.

Hän tosin kävi liitossa vain kääntymässä ja irtisanoutui koeajalla havaittuaan, millaisessa jamassa liitto ja sen talous olivat.

Marraskuusta 2016 pääsihteerinä toiminut Risto Korpela on tiettävästi ensimmäinen palkkajohtaja, joka ei edusta kumpaakaan puoluetta. Korpela ei halunnut antaa haastattelua tähän juttuun.

 

TUL:n menettely hakea työntekijöitä välillä avoimesti, välillä vaivattomasti tuttujen kesken on ärsyttänyt osaa työntekijöistä. Jotkut ovat kokeneet tulleensa valinnoissa syrjityiksi ja apua on haettu myös ammattiliitosta.

Pahasti tulehtuneen työyhteisön asioita on setvitty työterveyshuollon ja ulkopuolelta taloon tulleen ohjaajan avustuksella.

Vuonna 2015 työntekijät olivat koolla Kisakeskuksessa Raaseporissa. Siellä päätettiin laatia hallitukselle kirje, jossa vaadittiin pääsihteeri Ollikaisen eroa.

”Kuten raportit ja kyselyt osoittavat, henkilöstöjohtaminen on puutteellista, eikä ilmenneistä epäkohdista huolimatta asioihin ole puututtu”, kirjeessä todettiin.

Työntekijät kantoivat huolta myös rahasta: pääsihteeri ei ollut saanut hankittua yhteistyösopimuksia yritysten kanssa eikä budjetissa ollut pysytty. Kun kirje ei tuonut työntekijöiden toivomia muutoksia, asia vietiin aluehallintovirastoon. Viranomaisprosessi jäi kesken pääsihteerin jäätyä itse pois tehtävistään.

Yksi hallitukselle laaditun kirjeen alulle panijoista oli tuolloin liiton viestintäpäällikkönä toiminut Ismo Alhoniemi. Hänen mukaansa pohjasyy järjestön ongelmiin löytyy johdosta.

”Hallituksessa on ollut osaamattomuutta ja kiireisyyttä. Siellä on ollut ihmisiä, joille tehtävä merkitsee vain riviä cv:ssä”, hän arvioi.

Entinen puheenjohtaja Paatero arvioi, että ongelmat ovat liittyneet työntekijöiden muutosvastarintaan, kun liiton rakenteita on yritetty uudistaa.

TUL:n puheenjohtaja: ”Vähemmän puoluepolitiikkaa ja enemmän liikuntapolitiikkaa.”

Myös liiton tapa tehdä hankintoja on närästänyt osaa henkilökunnasta. Vuonna 2010 TUL uudisti verkkosivustonsa ja haki uutta palveluntarjoajaa.

Pääsihteeri Ollikainen kertoo maininneensa veljensä osaomistamasta yrityksestä asiaa hoitaneelle viestintäpäällikölle. Tamperelaisyhtiön vajaan 6 000 euron tarjous kolmelle vuodelle oli edullisin. Yritys voitti lopulta kilpailun.

”Tein kyllä selväksi, että haluan pysyä etäällä valmistelusta”, Ollikainen kertoo. Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että on ollut mukana päättämässä hankinnasta.

TUL:n puheenjohtaja Kimmo Suomi kieltäytyy vastaamasta kysymyksiin, jotka koskevat yhteistyötä yritysten kanssa. Hän jopa väittää, että sopimusasioihin liittyvien kysymysten esittäminen olisi laitonta. Yhteistyö verkkosivujen palveluntarjoajan kanssa on kuulemma loppumassa.

Vuonna 2013 työntekijöille ilmoitettiin, että graafisten palveluiden hankinta keskitetään demaritaustaiselle tutulle yrittäjälle. Yksi työntekijä kyseli kilpailuttamisen perään, jolloin pääsihteeri perusteli toimintatapaa edullisella hinnalla ja hyvällä palvelulla.

Vuonna 2015 puolestaan liitossa pohdittiin mainosvideon ostamista liiton liikuntapäällikön perheen yhtiöltä. Suomi kieltäytyy kertomasta, mitä pöytäkirjaan kirjatulle parintuhannen euron hankinnalle kävi tai mitä muuta yhteistyötä yrityksen kanssa on kenties tehty.

Näissä liiton sisällä ärsytystä aiheuttaneissa hankinnoissa puhutaan pennosista, jos niitä vertaa Olympiakomiteaan ja liikunta- ja urheiluorganisaatio Valoon. Jälkimmäisten rahankäyttöön ministeriö on puuttunut ja vaatinut yli kaksi miljoonaa euroa avustusrahaa takaisin.

Onko urheilujärjestöissä toimintakulttuuri, jossa asioita hoidetaan pienessä piirissä ja poliittisilla suhteilla?

”Olen koko ajan korostanut, että vähemmän puoluepolitiikkaa ja enemmän liikuntapolitiikkaa”, sanoo TUL:n puheenjohtaja Kimmo Suomi.

”[Hankinnoissa ja yhteistyösuhteissa] ei ole mitään vaikutusta poliittisilla ynnä muilla sellaisilla suhteilla, vaan aina pyritään suurimpaan mahdolliseen kustannus–hyötyajatteluun ja noudattamaan ministeriön valtionapuohjeita ja valtionapulakia.”

TUL:n lähisäätiön Raaseporissa pyörittämä Kisakeskus on tehnyt tappiota vuodesta toiseen.
TUL:n lähisäätiön Raaseporissa pyörittämä Kisakeskus on tehnyt tappiota vuodesta toiseen. © Marjo Tynkkynen

 

Kisakeskus Raaseporin Kullaanniemessä on TUL:n lähisäätiön pyörittämä kokous-, koulutus- ja liikuntakeskus.

Sen parhaat päivät näyttävät olevan takana: säätiö on tehnyt tappiota vuodesta toiseen. Työväen urheiluliitto on auttanut Kisakeskussäätiötä pysymään pystyssä. Velkoja on annettu anteeksikin, tällä hetkellä säätiö on liitolle velkaa 130 000 euroa.

TUL:lla on ollut varaa tukea, vaikka sen omat rahahanat ovat menneet tiukemmalle. Ongelma on sama kuin monilla muilla järjestöillä: omaa uutta rahaa ei saada hankittua.

Viime vuosina TUL on myynyt omistuksiaan Helsingin Itäkeskuksesta ja Hakaniemestä. Myyntituottoja on sijoitettu muun muassa osakkeisiin.

Keväällä päättyneiden yt-neuvottelujen yhteydessä työntekijäpuoli esitti omia säästöehdotuksiaan lomautusten ja irtisanomisten välttämiseksi. Ehdotus oli, että liitto käyttäisi kiinteistökaupoista saatuja rahoja toimintaan. Luottamusmies Hannu Ahosen mukaan työnantaja ei suostunut ehdotuksiin.

Ahosen mukaan johdossa katsottiin, että aiempien sukupolvien keräämää perintöä ei pidä kuluttaa. ”Se ei voi olla itsetarkoitus. Jos toiminnan kehittäminen vaatii niiden rahojen käyttämistä, niin niitä pitää käyttää”, Ahonen sanoo.

Ahonen ihmettele sitäkin, miten liittokokouksen linjausta harrasteliikuntaan keskittymisestä pystytään vähennysten jälkeen noudattamaan.

”Irtisanomiset syövät juuri näitä resursseja, joita pitäisi käyttää harrasteliikunnan kehittämiseen ja pyörittämiseen.”

Potkut saanut: ”Tämä hyvien veljien ja siskojen järjestelmä pitää purkaa.”

”Ei ole työläisurheilua, ei porvariurheilua. On vain urheilua. Kuka kaipaa ikivanhaa jakoa kahteen puoluepoliittiseen leiriin? Leireihin, joita ei tämän päivän suomalaisuudessa ei edes ole”, kirjoitti Urheilulehden toimittaja Jari Kupila vuonna 2012.

Kupilan kirjoitus herätti kiivaan keskustelun koko Työväen urheiluliiton tarkoituksesta. Mihin tarvitaan poliittisesti sitoutunutta urheilujärjestöä, jota rahoitetaan valtion avustuksella?

Valtion avustusrahoja on 2000-luvulla lapettu huippu-urheiluun, eivätkä nekään tulokset ole olleet mairittelevia. Entinen puheenjohtaja Sirpa Paatero uskoo, että harrasteliikuntaan keskittyvälle TUL:lle on oma paikkansa.

”Tällä hetkellä olisi oikeasti tilausta, että meillä Suomessa olisi edes yksi järjestö, joka oikeasti huolehtisi koko kansan liikunnasta.”

Yt-neuvotteluissa potkut saanut työntekijä katsoo, että politiikan ja lähisuhteiden suosiminen järjestötoiminnassa estää ammattimaisen työn liikunnan eteen.

”Valtion rahat voisi suunnata paremmin ruohonjuuritasolle. Tämä hyvien veljien ja siskojen järjestelmä pitää purkaa.”

 

Juttu julkaistu 15.7. klo 10.47, juttua muokattu klo 15.50: TUL:n tilaisuuksissa on tapana kajauttaa TUL:n marssi, ei Työväen marssi.